YKSIN OLEMISESTA

 

Perjantaiaamu. Herään yksin sängystä mukavasti lämmittävään auringonpaisteeseen ja mietin, josko jääkaapissa olisi jotain aamupalaksi kelpaavaa. Aamu meni samalla kaavalla kuin jokainen päivä kuluneelta viikolta. Itseasiassa, sitä on jatkunut jo puoli vuotta. Pidempäänkin jos nyt tarkkoja ollaan, mutta kuka sitä niin tarkkaan edes laskee. Sinkkuuden vuosipäiviä ei juhlisteta samalla tavalla kuin parisuhteen, vaikka mulla itselläni olisi siihen ehkä aihettakin.  Elin nuoruuteni tähän asti seurustellen, kaivaten läheisyyttä ja halusin vierelleni aina henkilön, joka kuuntelee kun mulla on asiaa. Olin ehdottomasti enemmän seurustelutyyppiä ja tykkäsin kaikesta mitä seurustelu piti sisällään. Tykkäsin, että toiselle sai kertoa ummet ja lammet päivän tapahtumista ja lopulta käydä yhteiseen sänkyyn nukkumaan. En koskaan edes ajatellut tarvitsevani olevani omillani, sillä olin onnellinen siihen parisuhde-Saraan.

 

Täytyy oppia rakastamaan itseä ensin kun voi rakastaa muita, niinhän sitä sanotaan. Tajusin jossain vaiheessa, että ehkä mulla onkin edessä se hetki, kun mä tarvitsen aikaa vain itselleni. Aloin takaraivossa haaveilemaan siitä, kun päätösten takana olet vain sinä eikä (hieman kärjistetysti ajatellen) muita tarvitse ottaa huomioon.  Sinkkuuden positiiviset puolet painoi molemmilla siinä hetkessä vaakakupissa enemmän ja kaipa se on rakkautta osata päästää myös irti. Ihan vaan omien itsejemme vuoksi.

 

Olen ensimmäistä kertaa vuosiin saanut tehdä päätökseni vain itselle, nauttia hiljaisesta kodista omassa rauhassa, suorittaa suursiivouksen keskellä yötä (joka kuulema oli hullun hommaa, yöt on tarkoitettu nukkumiselle!) ja aikataulutkin on mennyt vain oman kalenterin mukaan. Jokaisesta ihmisestä löytyy niitä asioita, jotka ajan myötä käy ärsyttämään. Parisuhteessa ja saman katon alla asuessa niitä tulee huomaamattakin enemmän ja enemmän.

 

 

Sain monilta kavereilta kuittailua: ”Katsotaanko, niin tilanne ei kestä edes kesän loppuun saakka”. Yllätin ehkä jollain tapaa myös itseni. Yksin oleminen ei tietenkään tarkoita samaa kuin yksinäisyys ja voin jopa nauttia siitä! Voin pyytää kaverini kylään koska vaan huvittaa, eikä päinvastoin tarvitse katsella ylimääräisiä naamoja silloin, kun päätä hieman kiristää.

 

Toki niitä huonojakin puolia löytyy. Musta on tullut paljon laiskempi kokkaamaan näin, kun pöydässä istuu vaan yksi ruokittava jolle ravinnoksi kelpaisi hyvin myös valmiskeitot tai nopeat nuudelit.  Aamukävelyille tai kahvitteluille ei automaattisesti löydy seuraa saman katon alta niin kuin ennen – kavereiden aikataulut kun ei aina klikkaa yksi yhteen niin kuin toivoisin. Toisaalta kylään tulevia ystäviä arvostaa entistä enemmän, kun juttuseuraa ei arkisin olekaan saatavilla kellon ympäri.

 

Mä olen yksin ollessani huomannut itsessäni sellaisia puolia, jotka eivät ole tulleet esille seurustellessa. Olen ehdottomasti tykännyt enemmän siitä tyypistä joka mä olen nyt. Sen kummemmat deittailut olen huolella jättänyt myöhemmälle ajalle, kun sellaisille ei tällähetkellä löydy edes kiinnostusta. Pienikin kiinnostuksen osoittaminen saa niskakarvat pystyyn ja minut ottamaan muutaman askeleen turvallisesti taaksepäin. Niillekin löytyy varmasti oikea hetki jossain vaiheessa, se ei vaan ole nyt.

 

On jännä huomata, kuinka tyyppi on muuttunut ja kasvanut hetkessä. Asiat joista aiemmin ajattelin ”mä en muuten koskaan pystyis…” on vaihtunut ”no pitäiskö sitä sittenkin…?”. Todellakin pitäis! Vierastin aiemmin asioiden tekemistä yksin. Elokuvat, raflat ja kahvilassa käynti yksin oli vielä tähän kesään saakka jokainen asioita, joihin otin mielelläni mukaani seuraa. Miksi? Elokuvissa istutaan useampi tunti vierekkäin hiljaa, kahvilassa ajan voi käyttää vaikka tehokkaaseen työskentelyyn. Yksin syöminenkään ei automaattisesti meinaa sitä, ettei kavereita ole saatavilla. Mikä järjetön ajattelutapa!

 

Kuinka tyytyväinen mä loppupeleissä olen yksin olemiseen? 100%! Tottakai kaikessa asioilla on aina kaksi puolta, mutta välillä on hyvä osata päästää irti ja kuunnella mitä itse on vailla.


No Comments

Post A Comment