24 KUVAA PUHELIMEN KAMERARULLASTA

 

Ajoin suoraan kampaajan penkistä mökille. Raidoitettiin tyvi ja sävytettiin latva mikä jätti lopputuloksen aika luonnolliseksi. Muutamien aurinkoisten kesäpäivien jälkeen tukka onkin ehtinyt jo vaalentua hurjasti tästä, mutta se olikin suunnitelmissa. Kesällä on muutenkin tullut vietettyä todella paljon aikaa mökeillä peltojen keskellä.

Järjestettiin ystävien kanssa illallinen. Tehtiin ruokaa, juotiin viiniä ja pelattiin yatzya. Tehtiin simpukkapasta Liemessä-Jennin ohjeella ja oli muuten hyvää! Näitä kokkausiltoja on onneksi tulossa pian lisää ja porukka vaan lisääntyy.

Löysin Mangon aleista korot jonkalaisia olen pitkään etsinyt. Kauniin naiselliset, mutta matalan tolppakoron takia pystyy kävellä pitkäänkin venyneet illat.<3

Käytiin Salossa ystävän pihajuhlissa ja aikaisen lähdön vuoksi ehdittiin vihdoin pysähtymään matkanvarrella Kasvihuoneilmiö nimisessä paikassa. Hyllyt oli täynnä kaikenlaista krääsää, mutta myös kauniita sisustusesineitä kuten koristeellisia peilejä. Pitää käydä täällä joskus niin, että mukana on pakettiauto suurempia hankintoja varten.

En muista koska olisin viimeksi syönyt muikkuja. Päädyttiin hieman yllättäen Helsingin kauppatorille ja napattiin mukaan sekä muikkulautanen että tuoreita mansikoita.

 

Katsokaa nyt tätä hurmuria! Viikot ja kuukaudet on menneet Severin kanssa niin hyvin että monesti mietin mikä tuuri kävin kun meidän tiet kohtasi. Hän nauttii mökkeilystä, pitkistä metsälenkeistä, herkullisesta (ihmisten)ruoasta ja rapsutuksista. Severi vietti elämänsä parhaan viikonlopun juhannuksena kun rapsutuksia oli antamassa 50 ystävää, naapurimökissä oli juhannusheilana pieni maltankoira ja mökin oven jäädessä auki päästiin vielä omin päin pienelle seikkailulle. En tosin voi moittia, kukapa ei olisi halunnut aamu-uinnille auringonnoustessa mikäli sellainen mahdollisuus on tarjolla?

 

Viikot on sisältäneet paljon ystäviä, puistobrunsseja ja hengailua ulkona hyvässä säässä.

 

Kävin kuluttamassa luppoaikaa muutamilla kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksissa. Mukaan lähti vaikka mitä ilmaisista kukkaruukuista täydellisiin bleisereihin ja halpoihin kukkakimppuihin. Pitäisi käydä useammin – keskustan ulkopuolella olevissa kierrätyskeskuksissa hinnat on kaiken lisäksi paljon siedettävämmät.

Näistä auringonlaskuista on saatu Helsingissä nauttia <3

Tehtiin Severin kanssa kolmen ruokalajin illallinen keskellä viikkoa. Pöydässä oli esimerkiksi tomaattikeittoa, omenasiideririsottoa, valkoviinissä keitettyä sipulia, katkarapuja hunajakastikkeessa sekä voissa paistettua varhaiskaalia. Näin hyvin voisi syödä useamminkin!

 

Käytiin siskon kanssa talvipuutarhassa sekä teurastamon Sushibar + winessä syömässä. Ollaan nähty koronan vuoksi harmillisen vähän joten oli ihana vaihtaa pitkästä aikaa kuulumisia. Talvipuutarha oli myös paikkana sellainen jota pitäisi ”hyödyntää” useammin. Vehreyden keskelle olisi kiva mennä tekemään töitä tai vaikka omien eväiden kanssa aamupalatreffeille.


No Comments

Post A Comment