Oletteko te jo kuulleet näistä paljon hehkutetuista Maybellinen Baby Lips-huulivoiteista. Itse olen ainakin törmännyt näihin sekä ulkomaalaisten- että suomalaisten videoblogeissa, ja muutenkin blogien puolella.  Tuote lanseerataan Suomeen vasta elokuussa, mutta sitä ennen sinulla on mahdollista päästä mukaan 200 hengen testiryhmään!

Itse pääsin mukaan Indiedaysin ja Maybellinen Baby Lips-kampanjaan, ja sain mahdollisuuden sekä testata näitä monien hehkuttamia huulivoiteita, että vinkkailla myös teille tästä mahtavasta mahdollisuudesta. Kuudessa erilaisessa ihanassa karkkivärissä löytyvä tuote lupaa kosteuttaa huulia 8 tuntia, ja viikon kuluttua huulet ovat uudistuneet ja aivan pehmeät. Sain testiin sekä värittömän, että pinkin sävyisen voiteen. Rohtuneiden huulien omistaja ruudun tälläpuolella voi ainakin nostaa kätensä ilmaan jos kyseltäisiin tyytyväisyyttä tähän tuotteeseen.

No mites sitten tämä testiryhmä. Haluaisitko sinä mukaan testaamaan baby lipsejä kun lanseeraamiseen on vielä hetki aikaa? Se käy tosi helposti ja nopeasti, sillä sinun tarvitsee vain lisätä Instagramiin omannäköisesi kuva kesähuulista, ja käyttäkää hashtagejä #babylipssuomi ja #kesähuulet. Ryhmään valitaan 200 henkilöä ja heille toimitetaan tarvittavat tuotteet. Kuvat tulevat myös näkyviin Indiedaysin kampanjasivuille, josta voitte jo nyt käydä hakemassa inspiraatiota omiin kuviinne, ja täyttää pienen lomakkeen joka koostuu yhteystiedoista ja instagram nimimerkistä.

Osallistumisaika päättyy 1.6, eli alle viikon päästä. Kaikenlisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan kolme 50€ arvoista Maybelline NewYork tuotesettiä. Testiryhmään voitte osallistua täällä.
Untitled (P5220531 copy)
Untitled (P5220554 copy)
Untitled (P5250731 copy)
Untitled (P5220542 copy)


Jo aiemmin mä olen halunnut kirjoittaa tänne asiasta, johon en oikeen muualla pysty kirjoittaa omaa kantaani. Tämä teksti on odotellut luonnoksissa viikosta toiseen, kun mä olen miettinyt julkaisenko tätä kuitenkaan. Nyt koin oikean hetken, sillä muutamana päivänä tämä on ollut mielessä aamusta iltaan ja illasta aamuun.

Synnyin tammikuussa vuonna 1997, ja sairaalasta kotiin palatessa sitä punaista pientä toppa-asuista tyttöä oli hoivaamassa äidin ja isän lisäksi lähes 2-vuotias sisko. Hieman kasvaessa ja parin vuoden iässä mä olin häneen lähes kiinni kasvanut, päiväkodissa kuljin siskoni häntänä paikasta toiseen. Vieressä oli mun tuki, turva ja leikkikaveri, kaikki samassa paketissa. Tästä kun vähän kasvettiin, pikku-Sara 5v leikki ja pelasi vieläkin isosiskonsa kanssa, tosin tässä vaiheessa mukana oli muitakin, minua vuosia vanhempia lapsia samalta kadulta tai samasta naapurustosta.
Lopulta oltiin jo koulussa, ja ala-asteen viimeisillä luokilla usein kotiin päästessä sisko odotti kameran kanssa valmiina muutamiin kasvo- ja vaatekuviin. Jossain vaiheessa tuli ilmi, että hänellä on blogi, mutta siinä vaiheessa nykyisestä tilanteesta ei ollut mitään tietoakaan. Siskoni on siis Annika, 19-vuotias bloggaaja. Musta tuntuu, että monien lukijoiden on hankala pitää minun ja siskoni elämät erillisinä, omina ja erilaisina. Alkuvaiheessa kun meillä molemmilla oli blogit, ei sitä pystynyt kuvitellakkaan että tässä me ollaan nyt. En ajatellut että ihmiset ajattelisi toisista näinkin pahasti, ja käyttäisi vapaaehtoisesti aikaansa toisten haukkumiseen.

”If you can’t say something nice, 
don’t say nothing at all”
-Thumper
Mun oletetaan olevan samanlainen siskoni kanssa, mun oletetaan tietävän kaikki siskoni asiat. Multa udellaan tietoa siskostani ja verrataan häneen aivan liiankin usein. Saan kysymyksiä siskon vaatteista, hiusväristä, asioista joita lukijat hänestä ei tiedä, matkoista, koirasta ja no, lähes kaikesta mitä nyt vaan mieleen tulee. Tottakai se on aivan ymmärrettävää, ollaanhan hänestä kiinnostuneita ympäri maailmaa. Mä silti haluaisin elää elämääni itsenä, ja kirjoittaa blogia Sarana ihan kuin siskosta ei olisi mitään tietoa.

Viimein mulle tuli mitta täyteen kun luin muutaman keskustelun esimerkiksi täältä ja 106. viesti täältä. Nykyään siis samalla kun mustamaalataan Annikaa, minut saatetaan lisätä keskusteluun mukaan ihan vaan sen takia, että mä olen Annikan sisko. Onko tämä oikein? Tilanne, johon mulla ei ole mitään osaa tai arpaa laitetaan mun syyksi, ja kaiken lisäksi keksitään aivan perättömiä asioita ja laitetaan ne mun suusta tulleiksi.

 ”Your opinion of me doesn’t define 
who I am, it defines who you are”

Jollainlailla tuntuu, että mun ja siskoni välejä yritetään pilata perättömällä nettikirjoittelulla. Minun mainettani ainakin. En mä usko että monikaan kirjoittajista hyväksyisi samanlaisia kirjoituksia itsestään, tai ainakin ne saisi pahan mielen aikaan. Kirjoittaessaan asioita nettiin, ihmiset eivät mieti mitä he aiheuttavat tällä muille, ne ovat siellä kenen tahansa nähtävissä. Vaikka olen bloggaaja ja julkisesti esillä, tämä on silti väärin. Bloggaajien yksityiselämän asioita ruoditaan julkisesti netin keskustelupalstoilla, jonne ilmestyy oikeana pidettyjä asioita jotka voisi enemmän luokitella olettamuksiksi kuin varmaksi tiedoksi. 
On musta ikävää, että meistä löytyy niitä ihmisiä jotka eivät kohtele bloggaajia samalla tavalla kuin muita ihmisiä…heidän ystäviään, perhettä sekä läheisiä. Onhan nykyajan nettimaailmassa helppo piiloutua anonyymikommentoinnin taakse, ja laukoa asioita keskustelupalstoille hämmentääkseen ihmisiä. Se on kiusaamista sekin, vaikkei sitä välttämättä tule ajatelleeksi.
”Why is that we only believe 
the negative things people say 
about us?”
-Carrie Bradshaw

Kun mä olen lähdössä vaihtoon, mä en tiedä mitä asian kanssa tehdä. Pidänkö mun tulevan perheen lähes kokonaan blogin ulkopuolella, sillä mä en todellakaan halua heille mitään pahaa. Olen jopa miettinyt toista vähän suljetumpaa blogia vuoden ajaksi, joka ei tietenkään olisi kaikkien luettavissa, ja perheen kuvat siirtyisi kaikki täältä sinne. Eihän sitä koskaan tiedä miten asiat sujuu, samat ihmiset pyörii netissä silloinkin kun mitä nyt täällä suomessa ollessani.

Ensimmäisistä negatiivisista kommenteista blogin tähän päivään asti mä olen lukenut haukkuja ja valituksia, vertailuita ja mielipiteitä siitä kuinka mä en riitä, enkä ole yhtä hyvä kuin siskoni. Nyt niihin ei enää kiinnitä huomioa, eikä ne tunnu niin pahalta kuin vuosia sitten. Mielipiteitä saa olla ja ne onkin ihan suotavia, mutta nettikiusaaminen on asia erikseen. Missä nykyään on arvostus toisia kohtaan?


Mun oli tarkotus tulla tänne seuraavan kerran huomenissa postailemaan asukuvia, tai edes jotain vähän kunnollisempaa viimeaikojen hieman turhien postauksien jälkeen. Nyt kuitenkin niitä ennen tuli yksi asia, josta on ihan pakko päivitellä nyt pian tännekkin puolelle. Oon ollut koko viikonlopun ihan innoissani, ja kirjoitellut siitä facebookkiinkin. Mähän olen täällä jo aijemmin kertonut lähteväni vaihto-oppilaaksi kesän jälkeen kymmeneksi kuukaudeksi. Laitoin hakemuksen 2013 kesällä, hakupaketin täyttelin loppuvuodesta, ja siitä lähtien olen odottanut sijoitustietoja missäpäin mä tulen vuoteni viettämään.

Sain tiedot sähköpostiin jo torstai illalla, mutta huonojen yhteyksien ja sammuneen kännykän takia mä en ollut tsekannut puhelimen sähköpostia ennen kun vasta seuraavana päivänä. Oltiin ideaparkissa ettimässä vähän vaatteita illaksi, ja jossain vaiheessa poikaystävä lähti futispeliin ja mä jäin sinne yksin lähes tyhjän puhelimen akun kanssa pariksi tunniksi. Jostain syystä mä eksyin sähköposteihin, ja siellä ne oli. Mun perhe- ja koulutiedot tulevaksi vuodeksi nimittäin! Jos joku siis näki mut ideaparkissa kävelemässä itkien ympäriinsä, tai glitterissä puhumassa itkupuhelua äitille, niin tästä se johtu. Mä itkin järkytyksestä ensimmäisen googlehaun takia, lopulta ilosta kuinka hyvä tuuri mulle kävi, ja siitä että nyt se kaikki sitten tippu jotenkin yhtäkkiä eteen että hei, mä olen oikeasti lähdössä, ja siihen on 131 päivää aikaa! 16.elokuuta mulla lähtee lento kohti New Yorkia, jossa meillä on viiden päivän soft landing camp. Sieltä mä lähden yksin 20.8 lennolla mun määränpäähän (pienten tsekkailujen jälkeen luultavasti Los Angelesin tai Phoenixin välilaskun kautta), eli siis….
Untitled (welcome-to-utah-sign copy)
….UTAHIIN! Tarkemmin mä asustelen vaihtovuoden 45minuuttia SLCn pohjoispuolella Tremontonissa. Kun käytte googlettamassa Tremonton, UT niin mahdollisesti ymmärrätte sen mun herranjumala missä mä tulen vuoteni viettämään???-fiiliksen ensimmäisten googlausten jälkeen, ennen kun mä olin kerennyt paikasta ottaa enemmän selvää. No nyt sit oon googletellut paljon kaikkea, ja löytänyt perheenkin facebookista. Olen todella onnellinen ja tyytyväinen tohon sijoitukseen, perhe vaikuttaa todella kivalta vaikka ensimmäiset sähköpostit lähteekin vasta tulevina päivinä, eikä koulukaan ole mikään ihan pieni kyläkoulu kaukana kaikesta. Alempana on googlen street viewistä otettua screenshottia jostain naapuruston kaduilta, jotta saa vähän kuvaa siitä mimmosella seudulla mä tulen asumaan. Sen alla myös kuvaa tulevasta koulusta. Mun host perheeseen kuuluu host äidin ja host isän lisäksi kolme mua reilusti nuorempaa host siskoa, ja yksi host veli. Perheellä on myös bokseri koira

Mun koulu alkaa 25.elokuuta, ja koulun nimi on Bear River High School. Vähän nyt jo koulun nimestäkin osaa päätellä että maskottina on karhu, ja koulun värinä on viininpunanen. Siellä on paljon harrastusmahdollisuuksia ja aktiviteettejä(?) (mm.girls’ soccer, baseball, golf, cross country, tennis, track and field, diving, softball, cheerleading, drama) josta mä olen todella ilonen, ja saa nähdä mitä mä tulen harrastamaan! Mitä nyt tsekkailin mun lukujärjestystä, niin koulupäivät alkaa muutaman minuutin ennen kahdeksaa ja loppuu kolmelta, paitsi keskiviikkosin on late start.

Untitled (Kuvankaappaus 2014-4-6 kello 20.53
Untitled (Kuvankaappaus 2014-4-6 kello 20.51
Monet tietää varmaankin Utahin sen pääkaupungin Salt Lake Cityn takia, jossa pidettiin talviolympialaiset vuonna 2002. Olis aivan ihana päästä sinne park cityyn, jossa noi olympialaiset pidettiin sekä tuonne SLCn vuorille, joissa on aivan mahtavan näköset laskettelumahdollisuudet. Tuolla Tremontonissa on kesäsin suurinpiirtein 33astetta lämmintä, esimerkiksi seuraavankin viikon sää näyttää jo yli 20astetta, ja talvisin pyöritään lähinnä muutama aste nollan yläpuolella..enintään pari sen alapuolella. Aikalailla siis semmosta keskilämmintä, ettei kuitenkaan shortseissa pyöritä kokovuotta ympäri. Utah on tuolla USAn länsipuolella, ja naapuriosavaltioita on mm. Nevada, Arizona ja Idaho. Nevadan yli kun hypätään rannikolle, niin päästään Californiaan jossa mun host perhe käy ilmeisesti tavallaan harrastuksena moottoripyöräilemässä. Samoilla suunnilla on myös siis esimerkiksi Las Vegas ja Los Angeles, vaikka noi välimatkat onkin ihan hulluja!
Untitled 3
No eihän tämä vielä mitään. Tiedättekö mitä muuta Utahissa on?? No NBA joukkue Utah Jazz, joka on Salt Lake Citystä! Oon aina unelmoinut tommoseen basketball peliin pääsystä, ja mä pidänkin peukkuja että Host isi ja veli seuraisi koripalloa ja pääsisin seurailemaan peliä paikanpäältä. Utahista on myös ECHL joukkue Utah Grizzlies, ja jääkiekkoa olis myös kiva päästä katsomaan, sitä en voi kieltää! En ole mikään kova lätkäfani, vaikka jääkiekkoa tykkäänkin katsomosta seurailla. Olen itseasiassa meinannut joskus jääkiekon itsekkin aloittaa. Mua kieltämättä vähän harmittaa ettei koulussa ole jääkiekkoharrastusmahdollisuutta, muttakun ei niitä jäähalleja vaan joka nurkan takana ole. Koripalloa mä en ole koskaan seurannut muualta kun kotisohvalta, eikä sen säännöt ole mulla milläänlailla hallussa. Se fiilis katsomossa nyt kuitenkin vaan on asia jonka haluaisin jenkeissä ollessani kokea.
Untitled 2
Untitled 5
Sain semmosen liitteen sijotustietojen mukana, jossa näky tietoja sekä perheestä, koulusta, että myös perheen harrastuksia ja paikoista asuinalueen ”lähistöltä”. Kun mä käyn suomentamaan tälleen jotain englannin sanoja, niin sieltä saattaa tulla ihan oikeesti jotain outoa tulokseksi. Päädyinkin vaan listaamaan nämä englanniksi, helpoin ehkä niin. Harrastuksiksi perhe kertoi mm. backpacking, hiking, canoyoneerning, rock climbing, motorcycling Utahissa, Idahossa ja Californiassa. Perhe on myös todella musikaalinen ja kaikki lapset soittaa jotain soitinta (sello, piano, viulu). Tuolla lähellä on myös Pohjois-Amerikan parhaita ulkoilu ja vapaa-ajanviettopaikkoja. Maantiedossa ainakin meillä yläasteella käytiin läpi asioita Yellowstonen kansallispuistosta, joka saattaa niiltä tunneilta ainakin olla teille joillekkin tuttu. Perhe käy usein sekä Archesin kansallispuistossa, Yellowstonen kansallispuistossa, Zionin kansallispuistossa, Moabissa ja Idahossa. Niistä kuvia tossa alempana, ja pakko taas sanoa että olis aivan mahtava päästä edes jossain noista käymään.
Untitled 4
Mainitsinkin jo aiemmin Utahin säästä, se on todella vaihteleva. Ilmasto on vähäsateista ja kuivaa, ja lämpötila on kesäisin reilusti korkeampi kun talvisin. Tuolla on parin tuhannen metrin korkusia vuoria, ja osavaltiosta löytyy sekä laskettelumahdollisuudet, että auringonottomahdollisuudet. Allaolevasta kuvasta näkyy aika hyvin vähän mitä kaikkea Utah pitää sisällään lähinnä luonnon suhteen. Tremontonissa ei näytä olevan oikeen mitään shoppailumahdollisuuksia, mutta sieltä SLCstä 45minuutin päästä näyttää löytyvän vaikka mitä. Esimerkkeinä vaikka victoria’s secret, hollister, abercrombie&fitch;, urban outfitters ja forever 21. Walmart löytyy Salt Lake Cityä lähempää Loganista parinkymmenen kilometrin päästä.

Mä olen oikeesti nyt todella iloinen ja onnellinen että sain tiedot jo näinkin ajoissa, enkä vasta muutama päivä ennen lähtöä. Kerkeen valmistautua lähtöön kunnolla. Kerkeen ostaa suomituliaiset kun tietää ketä perheeseen kuuluu. Ja tiedän mitä pakata mukaan kun sääolot on myös aikalailla tiedossa. 131 päivän päästä se on sitten menoa, ja mä olen lentokentällä lähdössä maailmalle. Nyt voi alkaa kunnolla tekemään to do-listaa, kun tiedän missäpäin jenkkejä sitä sitten mennään. Sijotustiedot kun on nyt selvillä niin yksi asia vähemmän josta stressata!
Untitled
Kuvat Google&weheartit;


Nyt otan ison askeleen sen mukavuusalueen yli, jota en olisi uskonut vielä muutama kuukausi sitten tekeväni pitkään aikaan! Kyseessä nimittäin mun iho, jonka kanssa olen kamppaillut jo usean vuoden. Vuosi sitten olin saanut tän jo aikalailla mallilleen, ja kesä kadotti aijemmista ongelmista jääneet jäljet. Kesän lopussa tein suuren virheen, ja tajuamattani levitin vauvaöljyä myös muun kropan ohella kasvoihini. Mun muutenkin herkkä kasvojen iho riemastu tästä ihan täysin, ja siitä alkokin se alamäki (vaikka heti tajutessani tän ihan hetken kuluttua pyyhin öljyt naamasta ja kävin pesemässä vedellä). Hyvässä kunnossa oleva lähes täysin tasaisen värinen iho lähti huononemaan, ja pian huomasinkin olevani jo melkein samoissa tilanteissa mitä kuluneina vuosina.

Aloin jo pikkuhiljaa vajoamaan epätoivon puolelle, sillä mitkään lääkkeet tai rasvat ei auttanut yhtään, ja huonokuntoinen iho alkoi näkymään jo itsetunnossa. No se mikä sai mut pesemään tänään meikit, ja ottamaan kamerajalustan esiin, oli kysymyspostauksessa esitetty kommentti, joka sisälsi kysymyksiä paljon eri aiheista. No…heti kommenttia julkastaessa sen kun luin läpi, jäi mulle niin negatiivinen kuva ihan jokaikisestä kysymyksestä joka siinä esitettiin – en sitten tiedä oliko kommentin kirjoittajan tarkoitus kirjoittaa kommentti millä sävyllä. Ihoon viitaten, oli kysymys jokseenkin seuraava: ”Onko toi finniposki annikan blogissa sun?”. Epäpuhtauksista vuosia kärsineenä toi tuntuu pahemmalta miltä täydellisen ihon omaavan henkilön korvaan kuulostaa,  sillä vihdoin mun iho on lähes finnitön,  ja olenkin kärsinyt finnien takia jo monta vuotta.
Untitled7
Jossain vaiheessa päätin kokeilla mahdollisimman vaatimatonta kasvojen pesua ihonhoitotuotteiden sijaan, ja vesipesu teki ihmeitä aikaan. Myös ihon kosteutuksen oon huomannut vievän tietä parempaan päin, ja nykyään mä ihan automaattisesti rasvailen parin euron nivea softilla kasvoja pitkin päivää. Kun löyty se oikea tapa hoitaa ihoa, niin en uskalla enään edes muihin siirtyä. Mulla on tosiaan ihossa on vielä jälkiä, mutta kokoajan mennään parempaan päin, enkä malta millään odottaa kesää jolloin nekin luultavasti haalistuu suurimmiltaosin pois niinkun viimekesänäkin. Arvet saa kuitenkin helposti peitettyä meikin alle, jonka ansiosta olen ilmeisesti onnistunut huijaamaan teitä lukijoita, nimittäin kysymyspostaukseen tuli myös tekstiä mun ihon hyvästä kunnosta. Niinkun jo aijemmin mainitsin, mun itsetunto on kärsinyt viimevuosista paljon. En mä ainakaan itse katso kavereiden ihoa kovinkaan tarkasti, tai ainakaan se ei häiritse mua ollenkaan onko kasvot hyvässä, vaiko vähän huonommassa kunnossa. Oon kuitenkin itse ottanut tän itseni kohdalla vähän liiankin rankasti.
Untitled3
Välillä myös kantautuu korviin lauseita: ”Jos on akne niin hän ei vaan huolehdi ihostaan ja on likainen”, ja nämä on saanut mut useesti kovasti raivostumaan. Jos sinulla on täydellinen iho, jossa yksi finni puhkeaa kerran vuodessa jos edes sitäkään, ei se tarkoita että kaikilla on samanlainen muttei siitä vaan huolehdita yhtähyvin. Esimerkkinä minä. Jos mun iho vaikuttaa mun mieleen ja oloon, minkätakia en siitä vaan sitten huolehtisi paremmin? Nokun se ei vaan onnistu kaikilla niin helposti, yritit sä sitten itse siihen vaikuttaa tai et. Ihotautilääkärit ja kosmetologit kävinkin jo itse läpi, mutten niistä saanut minkäänlaista apua omaan tilanteeseen.

Nyt kun mä vihdoin uskallauduin tähän, niin haluun samalla myös kannustaa muita samassa tilanteessa olevia. Kyllä te pystytte siihen, kärsivällisyyttä vaan ja oikeiden puhdistustuotteiden ja meikkien etsimiseen! Onko teillä kamppailua ihon kanssa niinkun mulla, vai pysyykö kasvot puhtaina ilman minkäänlaisia ongelmia?

Kommenttia mun käyttämistä meikeistä kerkeskin jo tulla, ja ajattelin vielä tulla lisäilemään tänne loppuun. Näissä kuvissa mulla on Vichyn Dermablend nestemäistä meikkivoidetta sekä saman sarjan peitepuikkoa. Näiden peittävyys on ihan mahtava, eikä kasvoille synny paksua maskia yrittäessä peittää kaikki ihon virheet. Tämä postaus ei kuitenkaan ole Vichy Dermablend-kampanjapostaus joita on näkynyt viimeaikoina indiedays-blogeissa.


Mun instagramin seuraajat varmaan on huomannut, että mä oon ollu nyt viimeaikoina vähän innokkaampi tekemään kaikkia herkkuja. Tätä vuotta on kohta mennyt vasta pelkkä tammikuu, ja mä oon syönyt jo nyt tuoreita mansikoita enemmän, mitä vuosi sitten koko kevään aikana. Oon syönyt mansikoita pannukakkujen päällä tuoreiden mustikoiden ja kermavaahdon kera, oon syönyt mansikoita kuorrutettuna suklaalla kun vietin leffailtaa tangon videopuhelun välityksellä, ja oon syönyt niitä ihan pelkästeen. Ehkä mä vielä niistäkin kehittelen jotain suurempia leipomisia! Tänään mä sain idean kehitellä jotain pientä, ja koulusta valmistelutunnilta päästyä mä kävin pikasesti kaupassa hakemassa keksejä ja suuntasin kotiin päin. Tässä vaiheessa mulla ei vielä ollut oikeestaan ihan vielä kunnon ideaa mitä mä meinaan tehdä, mutta tämmösiä sain aikaseks:
Untitled (P1290030 copy)
Mä oon oikeesti TOSI huono katsomaa mitään ohjeita tai mittaamaan aineita kunnolla, jos siis on kyse jostain tämmösistä taikinoista, tai vaikka letuista joissa ne määrät ei oo ihan niin tarkkoja. Teen aina kaikki tänlaiset vähän silmätuntumalta, eli jos näyttää että jotain voisi lisäillä ni sitte lisään aineita. Mä tykkään tosipaljon tehdä ruokaa ja leipoa, mutta mä yleensä en ole se kuka näitä ruokia syö (tai maustaa..niitä ei sen jälkeen syö kukaan muukaan kun mä pääsen mausteiden kanssa valloille!). Joten tää ohje ei ole mistään katsottu, eli noi määrät on ihan semmosia suurinpiirtein määriä.
Untitled (P1290315 copy)
Ensin laitoin uunin 250asteeseen lämpeämään, vatkasin kananmunat ja sokerin hyvin vaahdoksi, lisäsin maidon ja sulan margariinin joukkoon, ja lopuks vielä siivilän kautta noi kaikki kuivat aineet. Mitä paremmin kananmunat ja sokerin vatkaa, sitä parempaa tästä rakenteesta tulee. Mä lisäsin tonne taikinan sekaan semmosia suunnilleen neljään osaan paloteltuja keksejä. En osaa yhtään sanoa kuinkapaljon niitä sinne sekaan tungin, nimittäin tossa päällä ja seassa on yhteensä se 350grammaa. Sen kyllä osaa aika hyvin katsoa millon tuntuu että niitä palasia alkaa olla aika reilusti siellä seassa.

Tää taikina on aika paksua, joten kun sen kaataa pellille niin saa helposti levitettyä sen vaan toiselle pellinpuolelle minkäkokonen tää taikina on, vaikka silti näitä tuli aika paljon. Rypistelin ja käänsin leivinpaperin reunaa vähän semmoseks reunaks jottei se uunissa levisi ihan hirveesti. Sitte vaan melkeen kaikki loput keksit paloteltuina tohon päälle. Ite murensin osaa vähän pienemmiksi palasiksi, jotkut laitoin puoliksi ja jotkut meni kokonaisina.

Toi on uunissa jonkun 15minuuttia, ja noin minuutti ennen kun mä otin sen pois niin työnsin loput keksin palaset tohon päälle. Annoin hetken jäähtyä, leikkasin reunat pois ja palottelin noi aika pieniksi palasiksi. Tää ei tosiaan oo hirveen vaikee resepti, ja näitä on hävinny tästä pöydältä aika nopeeseen tahtiin. Mun tekisi vielä mieli kokeilla jonkunäköstä kakkua näiden samojen keksien kanssa, pitää katsoa…ehkä semmonenkin resepti ilmestyy tänne blogin puolelle jossain vaiheessa!
Untitled (P1290018 copy)
Kun katson tulevaisuuteenpäin, mä näen itseni joko vähän ylipainoisen miehen kanssa, tai itseni istumassa yksinään aina kotona kun mies taistelee kiloja vastaan kuntosalilla tai urheillen…niin niin, en mä yhtään tiedä mistä johtuu hah! Oon pienestä lähtien ollu tämmönen, että yhtäkkiä mä saatan alkaa leipomaan ihan mitä vaan, tai ala-asteikäisenäkin aloin yhtäkkiä tehdä perheelle ruokaa. Ehkä tää on ihan hyvä, en vaan itse ole koskaan tykännyt erityisemmin kakuista/pullista tai mistään muistakaan leivoksista, niin jätän ihan mielelläni kaiken parempiin suihin.