Perjantaiaamu. Herään yksin sängystä mukavasti lämmittävään auringonpaisteeseen ja mietin, josko jääkaapissa olisi jotain aamupalaksi kelpaavaa. Aamu meni samalla kaavalla kuin jokainen päivä kuluneelta viikolta. Itseasiassa, sitä on jatkunut jo puoli vuotta. Pidempäänkin jos nyt tarkkoja ollaan, mutta kuka sitä niin tarkkaan edes laskee. Sinkkuuden vuosipäiviä ei juhlisteta samalla tavalla kuin parisuhteen, vaikka mulla itselläni olisi siihen ehkä aihettakin.  Elin nuoruuteni tähän asti seurustellen, kaivaten läheisyyttä ja halusin vierelleni aina henkilön, joka kuuntelee kun mulla on asiaa. Olin ehdottomasti enemmän seurustelutyyppiä ja tykkäsin kaikesta mitä seurustelu piti sisällään. Tykkäsin, että toiselle sai kertoa ummet ja lammet päivän tapahtumista ja lopulta käydä yhteiseen sänkyyn nukkumaan. En koskaan edes ajatellut tarvitsevani olevani omillani, sillä olin onnellinen siihen parisuhde-Saraan.

 

Täytyy oppia rakastamaan itseä ensin kun voi rakastaa muita, niinhän sitä sanotaan. Tajusin jossain vaiheessa, että ehkä mulla onkin edessä se hetki, kun mä tarvitsen aikaa vain itselleni. Aloin takaraivossa haaveilemaan siitä, kun päätösten takana olet vain sinä eikä (hieman kärjistetysti ajatellen) muita tarvitse ottaa huomioon.  Sinkkuuden positiiviset puolet painoi molemmilla siinä hetkessä vaakakupissa enemmän ja kaipa se on rakkautta osata päästää myös irti. Ihan vaan omien itsejemme vuoksi.

 

Olen ensimmäistä kertaa vuosiin saanut tehdä päätökseni vain itselle, nauttia hiljaisesta kodista omassa rauhassa, suorittaa suursiivouksen keskellä yötä (joka kuulema oli hullun hommaa, yöt on tarkoitettu nukkumiselle!) ja aikataulutkin on mennyt vain oman kalenterin mukaan. Jokaisesta ihmisestä löytyy niitä asioita, jotka ajan myötä käy ärsyttämään. Parisuhteessa ja saman katon alla asuessa niitä tulee huomaamattakin enemmän ja enemmän.

 

 

Sain monilta kavereilta kuittailua: ”Katsotaanko, niin tilanne ei kestä edes kesän loppuun saakka”. Yllätin ehkä jollain tapaa myös itseni. Yksin oleminen ei tietenkään tarkoita samaa kuin yksinäisyys ja voin jopa nauttia siitä! Voin pyytää kaverini kylään koska vaan huvittaa, eikä päinvastoin tarvitse katsella ylimääräisiä naamoja silloin, kun päätä hieman kiristää.

 

Toki niitä huonojakin puolia löytyy. Musta on tullut paljon laiskempi kokkaamaan näin, kun pöydässä istuu vaan yksi ruokittava jolle ravinnoksi kelpaisi hyvin myös valmiskeitot tai nopeat nuudelit.  Aamukävelyille tai kahvitteluille ei automaattisesti löydy seuraa saman katon alta niin kuin ennen – kavereiden aikataulut kun ei aina klikkaa yksi yhteen niin kuin toivoisin. Toisaalta kylään tulevia ystäviä arvostaa entistä enemmän, kun juttuseuraa ei arkisin olekaan saatavilla kellon ympäri.

 

Mä olen yksin ollessani huomannut itsessäni sellaisia puolia, jotka eivät ole tulleet esille seurustellessa. Olen ehdottomasti tykännyt enemmän siitä tyypistä joka mä olen nyt. Sen kummemmat deittailut olen huolella jättänyt myöhemmälle ajalle, kun sellaisille ei tällähetkellä löydy edes kiinnostusta. Pienikin kiinnostuksen osoittaminen saa niskakarvat pystyyn ja minut ottamaan muutaman askeleen turvallisesti taaksepäin. Niillekin löytyy varmasti oikea hetki jossain vaiheessa, se ei vaan ole nyt.

 

On jännä huomata, kuinka tyyppi on muuttunut ja kasvanut hetkessä. Asiat joista aiemmin ajattelin ”mä en muuten koskaan pystyis…” on vaihtunut ”no pitäiskö sitä sittenkin…?”. Todellakin pitäis! Vierastin aiemmin asioiden tekemistä yksin. Elokuvat, raflat ja kahvilassa käynti yksin oli vielä tähän kesään saakka jokainen asioita, joihin otin mielelläni mukaani seuraa. Miksi? Elokuvissa istutaan useampi tunti vierekkäin hiljaa, kahvilassa ajan voi käyttää vaikka tehokkaaseen työskentelyyn. Yksin syöminenkään ei automaattisesti meinaa sitä, ettei kavereita ole saatavilla. Mikä järjetön ajattelutapa!

 

Kuinka tyytyväinen mä loppupeleissä olen yksin olemiseen? 100%! Tottakai kaikessa asioilla on aina kaksi puolta, mutta välillä on hyvä osata päästää irti ja kuunnella mitä itse on vailla.


 

Nautin heti alkuviikosta vuorokaudesta yksin mökillä. Grillasin ruokaa, saunoin, kävin naku-uinnilla, nautin hiljaisuudesta, katsoin Orange is the new blackin uusinta tuottaria, nukuin pitkään, valmistin hyvää aamupalaa ja tein töitä. Mä en olisi joskus voinut kuvitellakaan haluavani viettää aikaa mökillä yksin, mutta iän myötä tähän on näköjään tultu. Mukaan mahtui myös kova myrskykuuro, joka ei muun mökkireissun sijaan ollutkaan kovin miellyttävä kokemus. Kuuntelin pisaroiden hakkaamista peltikattoon, katsoin salamoiden iskemistä mökkirantaan ja pelkäsin tulipaloa. Äkkiähän se meni ohi ja mä hyppäsin päänsäryn kera autoon ja ajoin kotikotiin.

 

Yhden viikon sisään mahtui kahdet ”ensifestarit”, nimittäin Flow sekä Blockfest. Lähdettiin perjantaina Liisan kanssa ajamaan kohti Tamperetta innokkaina Tygan, Jaden Smithin ja Asap Rockyn keikoille. Me ei töiden ja mun sunnuntailennon vuoksi voitu nauttia festareista päivää pidempää, mutta oli kiva käydä pyörähtämässä siellä edes nopeella aikataululla.

 

Ensifestareiden lisäksi kävin viikolla myös ensimmäistä kertaa Oodissa. Paikka oli todella upea ja mä ihan hämmästyin mitä kaikkea sillä oli oikein tarjota. Tietääpähän ainakin jatkossa minne mennä kun tarvitsee erilaisia palveluita tai ihan vaan työrauhaa.

 

Istutin vihdoin pitkään jo kärsineen peikonlehden isompaan ruukkuun. Toisinaan hieman nuupahtanut, mutta aina silti voimiinsa palannut kasvi on tarvinnut jo pitkään isomman ruukun ja vihdoin sain aikaiseksi tehdä tämän pari minuuttia vaatineen toimenpiteen…

 

Kävin hakemassa postista erittäin mieluisen paketin, jonka esittelinkin jo Instagram storyjen puolella. Paketista paljastui nimittäin mun Canonin lempiobjektiivia vastaava linssi Olympukseen, sillä mä halusin ottaa tämän kameran mielummin reissuun mukaan. Kyseessä on sama 12-40mm f/2.8 objektiivi, joka oli mun yhteistyöpostauksessa kamppistarjouksessa ja nyt kun tätä kävinkin jo testaamassa, en varmaan muita enää käytäkään!

Vietettiin kaverin kanssa varsinaista unelmapäivää. Käytiin Lidlin järjestämän mönkijäsafarin jälkeen Fazer-kahvilassa kakkutreffeillä. Otettiin pala jokaista lajia ja herkuteltiin niillä pitkän ajan jälkeisen catch upin lomassa. Annettiin kakkujen hetken laskeutua ennen illan Sushibar + wineä ja sushiövereitä. Jos ei muuta, niin päivän aikana tuli ainakin syötyä hyvin!

 

 

Tällähetkellä mä olen Arlandan kentällä odottamassa jatkolentoa kohteeseen. Tulen viettämään loppukuun  Aasiassa kiertelemässä. Thaimaassa mä olen käynytkin jo muutamaan kertaan, mutta kiva yhdistää samaan reissuun useampikin kohde. Thaimaan jälkeen suuntana on nimittäin Vietnam sekä Kambodža ennen kotiin paluuta. Mun Thaimaan-reissut ei ole koskaan mennyt suunnitelmien mukaan, nimittäin olen mm. raahannut sieltä mukaan lavantaudin ja rikkonut työreissulla puhelimeni täydellisesti. Mä olen henkisesti jo valmistautunut pieniin takapakkeihin, mutta toivotaan kaiken sujuvan kuitenkin hyvin.


 

Elämäni ensimmäiset Flow Festivaalit on nyt juhlittu hyvässä seurassa ja sen mukainen on olokin. Kolmen päivän nauramisesta, reivaamisesta, etkoista, festareista ja jatkoista kipeytyi lähes jokainen lihas mikä kropassani on kiinni, mutta hauskaa oli. Perjantai ja lauantai saatiin nauttia hyvistä säistä, mutta sunnuntaina kotoa lähtiessäni vettä tuli taivaalta kuin saavista kaatamalla. Varauduin päivään hieman rennommalla lookilla mutta lopulta perille päästessä sää oli tehnyt täyskäännöksen takaisin auringonpaisteeseen. Maria Nila, BikBok ja Miltton Showroom oli järjestänyt etkot, joissa poikettiin yksissä jokaisena päivänä. Tarjolla oli tilaisuudesta riippuen kampauksia, kuohuviiniä, pitsaa ja rennompaa löhöilyä.

 

Oli ihana nähdä tyylikkäitä kanssajuhlijoita, upeeta panostusta festarialueeseen pienine yksityiskohtineen, mahtavia artisteja (joista Seinabo Sey sekä Robyn oli omat suosikit), hyvää ruokaa ja iloista fiilistä. Ei tarvitse varmaan erikseen mainita, että tänne täytyy suunnata ensivuonna uudelleen!

 *liput saatu

Ps. Ikuistettiin lauantaina pitkästä aikaa teinivuosien perinteinen kameraselfie! Heti kuvan jälkeen ohikulkija tarjoutui ottamaan meistä yhteiskuvan – oli vissiin hieman vaivalloisen näköistä meininkiä.


 

Oon istunut koko aamun keittiönpöydän äärellä erittäin epäergonomisessa asennossa tuijottaen tyhjää ruutua. Sama on tapahtunut mulle monena päivänä peräkkäin, kunnes vihdoin lämäytän näytön kiinni ja päätän jatkavani seuraavana päivänä. Sain yksi päivä niinkin arkipäiväisen viestin tiivistettynä kolmeen sanaan; ”mitä sulle kuuluu?”. Mulle kuuluu oikeasti ihan hyvää, mutta samaa ei olisi voinut arvata reaktiosta jonka tämä viesti mulle aiheutti. Kyyneleet valui poskilla samalla kun mä kirjoitin vastausta eteenpäin – positiivisia asioita lähinnä. Olen päivittäin ystävieni ja läheisteni kanssa viestien päässä ja he ovat täysin tietoisia elämäni ylä- sekä alamäistä – kuten myös minä heidän. Mulle on tärkeää kommunikoida pieniä juttuja viesteillä, mutta tarvitsen myös päivittäin seuraa, joka kuuntelee ja antaa mun kuunnella. Välillä olen matkustanut puolen tunnin matkan ystävän luo, jotta vieressä olisi henkilö, joka tarpeen mukaan kuuntelisi pienimmätkin ajatukset ja mietteet jota päässäni pyörii.

 

”Ihan hyvää kuuluu. Ei mitään ihmeellistä, normaalia arkea” on erittäin tyypillinen vastaus tutun kysyessä kuulumisia. Toisaalta tekisi mieli avata suunsa ja sanoa mitä oikeasti kuuluu, mutta ”miten menee?” tuntuu olevan se pakollinen fraasi tuttavan tavatessa, eikä kukaan odota siihen sen kummempia vastauksia.

 

Toisaalta taas ”ihan hyvää” kuvaa tällähetkellä myös sitä mitä mä tunnen pääni sisällä. En todella hyvää, en erityisen huonoakaan, vaan ihan jees. Huomaan aaltoilevani erittäin voimakkaasti tunnetilojen kanssa ja erityisesti viimeiset kuukaudet on olleet varsinaista myrskyä. Stressi vie mut usean tunnin päiväunille harva se päivä, luulen keskittyväni elokuvaan mutta huomaan puolessa välissä missanneeni viimeisen puolen tunnin tapahtumat ollessani aivan toisissa ajatuksissa. Ahdistun avatessani sähköpostikansion tai kuullessani postin liukuvan postilaatikosta sisään. Miten mä olen tällainen stressipallo, vaikka oikeasti asiat on ihan hyvin. Relaa Sara, relaa!

 

 

 

Olen viimeaikoina ollut aika paljon liikkeessä ja on saattanut mennä useita päiviäkin, joiden aikana olen tullut kotiin ainoastaan nukkumaan. On ollut kiva olla liikkeessä ja yrittää pitää ajatuksia muualla, mutta toisaalta aika jolloin olen päässyt viettämään aikaa itseni kanssa on ollut todella vähissä. Olen aina nauttinut olostani yksin ja oma aika on mulle tärkeää – on hyvä olla tietynlaisessa balanssissa.

Tuleva viikko tulee olemaan täynnä tekemistä. Sivuutin eilen illan kirjan kanssa rentoutuen, kun mahdollisuus tuli hypätä ystävän moottoripyörän selkään. Olen suoraan sanottuna odottanut tätä hetkeä kauan ja se oli yhtä mukavaa kuin kuvittelinkin. Huomenna on tiedossa ihana kesäpäivä ja illalla kesän ensimmäinen keikka Back Street Boysin tahtiin ystävien kanssa. Loppuviikolle suunnitelmissa on paljon aurinkoa, Sideways-festarit ja luultavasti ihania kesäpäiviä.

 

Nyt suuntaan suihkun kautta valmistautumaan illalliselle, joka itseasiassa alkaa jo puolen tunnin kuluttua. Mukavaa tiistaita tyypit!


 

Kaupallinen yhteistyö: Happy Joe

 

Päätin olla vappuna stressaamatta mistään. En stressannut asusta, en etkoista, en juhlista enkä jatkoista. Muutamaa päivää aiemmin mun ovelle saapui suuri Happy Joe -lähetys ja niinkuin se yleensä menee – siellä missä juomaa siellä on bileet. Tultiin ystävien voimin mun pöydän ääreen istumaan iltaa ja annettiin sen viedä mukanaan. Pelattiin juomapelejä, tyhjennettiin pöytää herkuista ja jääkaappia juomista. Todistin tyypeille sen, että omaa kyynärpäätä on toden totta mahdollista nuolaista. Lueskeltiin vuorotellen pullojen korkeista paljastuneita mietelauseita valiten sieltä omat lempparimme.

 

Istuttiin lopulta iltahämärässä mun olohuoneessa sillit suolassa. Parikymmentä neliöä ja parikymmentä tyyppiä; kavereita, kavereiden kavereita, naapureita ja hieman tuntemattomiakin. Raahattiin naapurista  jokainen tuoli joka vain meille irtosi aina sitä mukaa kun ihmisiä saapui. Oli hauska miten ilta kehittyi lopulta tähän, vaikka tosiasiassa yhtäkään kutsua ei eteenpäin lähetetty. Ihan parasta!

 

Loppuillasta laitoin puhelimen ja kamerankin pois ja keskityin vaan olemaan läsnä. Siirryttiin lähes koko porukan voimin Korjaamon vapputansseille twistaamaan ja tanssimaan iskelmän tahdissa. Tällaisia iltoja voisi olla kesässä useampiakin, joten ei muuta kun teemaa seuraaville juhlille mietintään!

 

Happy Joet tyhjeni illan aikana kaapista mukavaan tahtiin ja seuraavana aamuna oli tilaa onneksi ruoallekkin. Wild Organic -siideri etenkin kuuluu mun lemppareihin (normaalin omenan lisäksi) sillä pidän juomissa yleensäkin kuivuudesta, raikkaudesta ja pienestä kirpeydestä – en niinkään makeudesta. Täydellisiä juomia tilanteeseen kuin tilanteeseen!

 

Tiesitkö:

x ”Happiness blooms when you let it grow wild”

x Wild Organic -siiderissä on käytetty 100 % luomuomenoita eli Wild Organic –omenalajiketta.

x Wild Organic -siiderissä mehupitoisuus on 50%, Red Lovessa 35%.

x ”The easiest way of showing your heart is being open.”

x Wild Organic luomuomenat kasvavat omenatarhoissa, joissa eläimet saavat vaeltaa villisti.

x Red Love -omena on punainen sisältä, sekä ulkoa. Kun omenan halkaisee, sen sisältä paljastuu punainen sisus ja valkoinen sydämenmuotoinen siluetti.

 

 

Huom! Suomen alkoholilainsäädännön vuoksi alkoholia koskevia kommentteja en voi julkaista.