Kaupallinen yhteistyö: Life

Flunssakausi alkaa olla täällä ja osa meistä on varmaan jo ehtinyt käydä syysflunssan läpi tämän vuoden osalta. Mä monesti aliarvioin syksyn tarvitseman vaatekerroksen ja menen liian pitkään paljailla säärillä tai avonaisella kaula-aukolla. Pukeutumisen lisäksi syksyllä jatkuvat koulut ja työpaikkojen kesälomien loppuminen laittaa bakteeriaallot liikkeelle. Paria pientä askelta noudattamalla voi helposti välttyä nuhaiselta nenältä ja kotona flunssan kourissa vietetyiltä päiviltä, joten ajattelin kirjoittaa ylös pari vinkkiä flunssalta suojautumiseen ja sen hoitoon. Mä itse poden flunssaa vuosittain aina jossain muodossa ja pakko myöntää, että voisin tehdä jotain asioita paremmin tämän ehkäisemiseksi. Kuumeeton flunssa on mulla todella yleinen ja tällöin mun kasvot kuivuu, kurkkua ärsyttää, raajoja särkee ja olo on ihan voimaton.

Terveelliset elämäntavat auttaa pitämään flunssan loitolla, joten pidä huoli että nukut tarpeeksi. Pimeämpien vuodenaikojen tullen nukkuminen ei ainakaan omalla kohdalla ole mikään ongelma. Hyvät ja riittävät yöunet on tottakai tärkeät ympäri vuoden, mutta etenkin talvella mun on tärkeää nukkua ainakin 8 tuntia. Kun kroppa on energinen, niin puolustusjärjestelmä jaksaa taistella pöpöjä vastaan paremmin!

Huolehdi hygieniasta! Mä olen tarkka näiden kanssa ja yritän välttää julkisiin bakteeripesiin koskemista viimeiseen saakka. Ulko-ovien kahvoihin, hissien nappuloihin ja muihin yleisten tilojen pintoihin koskemista voi onneksi vähän vältellä tai tehdä sen ainakin jotenkin muuten kuin suoraan paljaalla kädellä. Käsien tiheämpi pesu tai desinfiointi auttaa, kun pöpöt liikkuu nopeasti paikasta toiseen niitä pitkin.

Flunssan lyhentämiseksi on myös pari vinkkiä! Flunssan iskiessä kannattaa nesteyttää mahdollisimman paljon. Veden ja erilaisten mehujen juonti on hyvää kropalle ja joukkoon voi lisätä esimerkiksi hunajaa, sitruunaa tai inkivääriä. Nämä kolme on jääneet mun mieleen tässä vuosien aikana – jokainen vannoo aina tiettyjen raaka-aineiden nimeen kun puhutaan flunssan nujertamisesta. Lifestä saatava mustaselja juoma on hyvää lämpimänä ja joukkoon voi lisätä erimerkiksi Puhdistamon pakurijauhetta, joka sisältää antioksidanttisia vaikutuksia tukemaan vastustuskykyä. Näitä on erilaisia makuja kuten mustikkaa, mutta mä testasin ihan normaalia instant-pakuria.

Kannattaa pitää huoli, että sä saat tarpeeksi vitamiineja. Tietyt täsmätuotteet on hyvä olla käytössä ympäri vuoden, mutta joistain sä voit saada apua flunssaan. Ylimääräinen D-vitamiini on tärkeää, sillä Suomen auringosta sä harvoin tuut saamaan sitä tarvittavaa määrää kyseistä vitamiinia. Mä olen kokeillut vitamiinitabletteja, mutta tablettien ottaminen ylipäätään on mulle vähän hankalaa. Päätettiin kokeilla Dlux-vitamiinisuihketta, joka ajaa täysin saman asian!

 Lifen omista tuotteista löytyy sporebiotic-maitohappobakteeri, joka selviytyy sun kropassa olosuhteista huolimatta. Yhdessä kapselissa on miljardeja itiomuotoisia maitohappobakteereita ja tämä on siis tehokas vaihtoehto maitohappobakteereille! Antiwir ja sinkkitabletit pitää vastustuskyvyn vahvempana ja ensimmäinen lieventää jo flunssan aiheuttamia oireita. Sinkin ottamisessa kannattaa muuten kuitenkin olla tarkkana, ettei esimerkiksi toiset tabletit, kuten monivitamiinit sisällä sitä tarvittavaa päiväannosta jo valmiiksi.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä tuotteena on A.Vogelin punahattu-uute Echinaforce, joka on varmaankin tuttu tuote monille. Tämä on tarkoitettu nuhakuumeen ennaltaehkäisyyn ja flunssan oireiden lieventämiseen. Tämä lieventää kurkkukipua ja yskää ja on sen takia monilla käytössä juurikin flunssan iskiessä päälle.

Tablettien ja tippojen lisäksi erittäin tukkoisena flunssapäivänä mä teen höyryhengitystä tai otan kuuman höyryävän suihkun. Kotikotona höyryhengityskattilaan lisättiin aina pari tippaa eucalyptusöljyä, joka voimakkuudellaan todellakin avasi limasta tukkeutuneita teitä. Vaikka kuuma höyryävä suihku ei välttämättä ole se ekologisin vaihtoehto, niin mä tykkään siitä ehdottomasti enemmän kuin esimerkiksi nenäkannun käyttämisestä.

Olisi kiva kuulla teidän vinkkejä flunssan ehkäisyyn tai hoitoon; onko teillä jotain postauksessa näkyviä tuotteita käytössä?


Back in business! Nyt ollaan taas Suomessa ja aika palata taas blogin ääreen. Pidin reissussa niin tahallisesti kuin tahattomastikin pientä lomaa ja heti kotiin päästyä piti ottaa kalenteri käteen. Nyt on siis aika lähteä kirimään rästiin jääneitä töitä, sillä sähköposteihinkin vastaaminen oli puutteellisen netin takia ison työn päässä. Otettiin enemmän kuvia puhelimella kuin kameralla, yritin olla stressaamatta ja vietin juurikin sitä lomaa, jota Kreikkaan lähdin hakemaan!

Ennen Kreikan matkaa mä olin Etelä-Afrikassa yhteistyössä Nelly.comin kanssa kuvaamassa heille syyskampanjakuvia.  Kerroin niistä jo alkukuusta ja lupailin tulla heittämään kuvia tännekkin kunhan ne tulee julki. Pari päivää sitten mä sain kuvat itselleni ja nyt ne on jo netissä nähtävillä – super siistejä! Ensimmäisen päivän kuvaukset oli normaaleja syyslookkeja ja kuvattiin niitä  siistillä pienlentokentällä. Toisen päivän partylook kuvat oli enemmän mun mieleen ja ne onnistu paremmin  ainakin omalta osaltani. Nelly.comiin tuli pari päivää sitten näitä kuvissa näkyviä  syysvaatteita myyntiin ja tuolta löytyy useampikin oma lemppari. Jo aiemmin mainittu Samsøe & Samsøe-merkkinen armeijakuvioinen teddytakki kummittelee mun mielessä edelleen ja noi sukkakorot on niin mukavat jalassa – pitäisköhän opetella käyttämään?

On tosi jännä nähdä omat kasvot noinkin ison brändin mainoskuvissa ja musta on kiva, että näihin kamppiskuviin panostettiin paljon. Mitä mieltä te olette ja mitkä vaatekappaleet iskee teihin eniten?


Toinen kuvauspäivä meni juhlalookkien parissa ja nämä kuvaukset oli itseasiassa lopulta meidän kaikkien lemppareita vaikka aluksi vähän jännitettiin, mitä tästä oikein tulee.

Koko Etelä-Afrikan reissun tarkoituksena oli siis kuvata syksyn kamppiskuvat Nelly.comille ja kuvia otettiin sekä fall trends-mallistoon että party looks-mallistoon. Ajettiin pari tuntia pohjoiseen suloiselle perhehotellille, jossa lopulta vietettiin koko päivä. Lopullisia kuvia katsoessa ei todellakaan tajunnut, että ne on otettu täydessä päivänvalossa ja auringonpaisteessa. Musta oli kiva, että syksyn uusia bilelookkeja oli aivan laidasta laitaan. Oli farkkua, paljettia, mesh-paitaa, pidempää jumpsuittia, avonaisempaa mekkoa, värejä ja super siistejä kenkiä! Mä olen aiemmin ollut mukana erilaisissa kuvauksissa, mutta nämä syysmalliston kamppiskuvat oli jotenkin tuplasti siistimpiä, kun mahtavan kuvausympäristön löytämiseen oli käytetty niin paljon aikaa.

Tuolla hotellilla meille tarjottiin aamupala ja lounas – nyt mä todellakin tiedän mitä tarkoitettiin, kun ennen reissua mun kerrottiin rakastuvan ruokaan Etelä-Afrikassa. Niin erilaisia valmistustapoja ja mausteita, että toivoisin voivani syödä tuollaista ruokaa vaikka päivittäin.

Hotellin koirat kierteli vapaina ympäriinsä, kuvattiin asuja yksi toisensa perään  aamusta iltaan,  syötiin hyvää ruokaa ja odoteltiin omia vuoroja. Nämä kamppiskuvat tulee julki viikko ensimmäisten kuvien jälkeen ja lisäilen niitä blogiin heti kun saan ne käsiini!

(Yhteistyössä Nelly.com)


 Makasin lämmitetyllä kylpyhuoneenlattialla Cape Townissa ja sisällä velloi todella paha olo. Niin paljon töitä, niin paljon ajateltavaa; missä tilanteessa mä tulen edes olemaan parin kuukauden päästä? Oon viettänyt 10 päivää poissa kotoa, nähnyt upeita paikkoja ja saanut mahtavia kokemuksia. Mä olen ollut erittäin kauniissa maisemissa, saanut checkattua taas yhden paikan been-sovelluksessa ja syönyt todella hyvää ruokaa. Kuukauden aikana mä olen ollut kuudessa eri maassa ja ensiviikolla tulee lähtö vielä seitsemänteen. Rakastan matkustamista ja tekisin sitä mielelläni viikosta toiseen. Olen saanut mahtavan mahdollisuuden, mikä multa puuttuu?

Pari vuotta sitten toivoin, että bloggaaminen vie mua eteenpäin maailmalle. Toivoin, että saan matkustaa ja nähdä paljon uusia paikkoja. Mä olen nyt siinä pisteessä; kaikki tapahtui todella nopeasti. Eilen vietettiin päivä ihanassa maaseutukylpylässä, syötiin 5 tähden lounas ja rentouduttiin. Täytettiin hierontaa varten lomake, jossa kysyttiin stressitasoa. Mietin tarkemmin ja olin 8. Mulla on tällähetkellä kaikki mitä mä tarvitsen ja mitä voisin edes toivoa, mutta musta tuntuu, että mun sisällä on jokin iso solmu tai sekasotku, joka menee vaan kokoajan tiukemmalle ja tiukemmalle.

Päässä pyörii niin paljon ajatuksia ja tunnen olevani umpikujassa. Tein ensimmäisen blogireissun alkukesästä ja samoihin aikoihin mun koulu loppui. Jäljelle jäi blogi, duuni jota rakastan ja johon aloin käyttämään entistä enemmän aikaa. Eteen on tullut mahtavia mahdollisuuksia; osan olen hyväksynyt ja toisista joutunut kieltäytymään.

Makasin kylpyhuoneen lämmitetyllä betonilattialla, mietin asioita, sisällä oli oksettava olo ja halusin itkeä. Yritin tunnin, soitin puhelun ja sieltä se tuli. Itkin kaiken ulos ja olo oli parempi. Tämä oli vaan hetkellinen helpotus ja tunnen luultavasti itseni tasapainoiseksi vasta silloin, kun saan tietyt askeleet otettua eteenpäin.

Cape Townin matka on henkisesti ollut aika raskas. Etelä-Afrikka on avannut mun silmiä monessa eri asiassa. Mua odottaa kotona niin paljon asioita, että tiedän jatkon olevan kuitenkin henkisesti tätäkin rankempi.  Viikon aikana meillä on ollut todella tiukka aikataulu. Ollaan herätty viimeistään 7:30 ja oltu takaisin talolla 22 aikoihin. Sen jälkeen ollaan tehty töitä ja päästy nukkumaan vasta puolenyön aikaan. Edessä on yli 20 tuntia matkustamista mutta kotona on jotain mitä odottaa. Se oikea rauha ja rentoutuminen. Mä en tiedä oliko hyvä idea buukata lennot Kreikkaan parin päivän päähän kotiutumisesta, mutta ainakin tiedossa on aikaa mulle ja meille. Mä aion vaan olla, maata rannalla niin paljon kun huvittaa; going with the flow!


 Yhteistyössä: Telia

…Niin siis internet. No ei nyt ihan paras mutta mutta melkein; hyödyllinen ainakin! Netin käyttö ulkomailla ilman jäätäviä puhelinlaskuja ei aina ole ollut itsestäänselvyys. Isi on aina pitänyt huolen, että ulkomailla puhelimesta otetaan roaming on pois päältä. 20 vuoden aikana asiasta ehti kasaantua jonkinlainen peikko ja viimeisen puolen vuoden aikana onkin ollut jännää, kun uudella liittymällä on voinut surffailla oikeastaan just niinkuin huvittaa.

Kesällä oli tosiaan sopparin päivityksen aika, sillä parin vuoden liittymäsopimus päättyi kesäkuussa. Otin liittymän omiin nimiini ja oli selvää, että uutta liittymää valitessa otetaan huomioon juurikin nettimahdollisuus ulkomailla. Telialla oli mulle sopiva hyvä liittymä, joka on palvellut mua reissussa kuin reissussa erittäin hyvin! Ajattelin listata pari asiaa, joiden vuoksi netti on hyvä olla käytössä ulkomailla jokaisena hetkenä:

1. Suunnistaminen ja navigointi. Paperiset kartat on ehdottomasti jo mennyt juttu ja onhan puhelimen karttasovellus paljon käytännöllisempi ja ympäristöystävällisempi tapa suunnistaa tuntemattomassa kaupungissa. Mun suunnistustaidoista huomaa, ettei vanhemmat ole ammattisuunnistajia ja tuurikin on yleensä niin huono, että valitsen kahdesta suuntavaihtoehdosta juuri sen väärän. Puhelimen kartat-sovellus on mulla matkalla yleensä todella kovassa käytössä ja onkin hyvä, etten mä sen vuoksi joudu maksamaan sen suurempia puhelinlaskuja.

2. Päivän aikana muuttuneet suunnitelmat. Meidän reissuilla on normaalia, että suunnitelmat vaihtuu kesken kaiken. Saatetaan yhtäkkiä hypätä bussiin ja päätyä aivan toiseen paikkaan kuin alunperin oli tarkoitus. Mä en tykkää liian suunnitelmallisista reissuista, joten tämä ei haittaa mua lainkaan. Tällöin on mun mielestä  kuitenkin hyvä, että netistä pääsee googlettamaan lähellä olevia paikkoja; aina ei ole mahdollisuutta wifille!

3. Tilitilanteen päivitys. Olen kuullut tutuilta kauhujuttuja siitä, kun ulkomailla ollessa tili on yllättäen tyhjennetty. Mun mielestä on hyvä pitää vain hieman rahaa pankkitilillä ja siirtää sitä säästötililtä tarpeen vaatiessa. Erilaiset sovellukset mahdollistaa nopean rahansiirron, mutta näihin tarvitsee aina netin.

4. Sosiaalisen median päivitys tasaiseen tahtiin. Mä saatan syyllistyä siihen, että lisään ison läjän IG kuvia kerralla. Kun netti on normaalisti käytettävissä päivän aikana, niin on ehdottomasti helpompi lisätä kuvia sosiaaliseen mediaan tasaisesti päivän aikana. Tämä on sekä itselle että seuraajillekin kivempi, kun sitä kuvaryöppyä ei tule illalla hotellille päästyä.

Roamingin poistuminen EU-maissa on lisännyt ehdottomasti sitä huolettomuutta matkustaessa, sillä vastaus kaikkiin kysymyksiin on puhelimessa. Kun aikaisemmin mun netinkäytön motto on ollut better safe than sorry niin nyt voi onneksi painaa huolettomasti menemään tilanteessa kuin tilanteessa.

Haluan kuulla nyt teiltä, onko kännykkä pelastanut sut ulkomailla kiperästä tilanteesta? Kerro sun kokemuksesi 16.10 mennessä ja olet mukana ylläripalkinnon arvonnassa!