05/03/2016 KOTIIN MATKA KÄY

Tällä hetkellä ollaan tien päällä ja vedin pienet tirsat jo heti alkumatkasta. Paluu arkeen häämöttää 600 kilsan päässä, mutta mä olen itseasiassa kyllä puolivalmiina sen vastaanottamiseen. Ennen reissua vietin reilun viikon sängyn pohjalla mitään tekemättä, joten tuntuuhan tämä ylihuomisen kouluun paluu jopa ihan kivalta. Akut on nyt ”ladattu täyteen”, ja huomenna vielä röhnäillään kotona omassa sängyssä. Koko reissu on pienistä takapakeista huolimatta ollut aivan ihana, ja nyt vaan suunnittelemaan uutta lomaa mahdollisesti kesälomalle.

Seuraavan reissun kohteeksi pitäisi valita jokin lämpöisempi, mutta niistä suunnitelmista varmaan myöhemmin lisää. Kuvia Leviltä on hihassa vielä reilusti, mutta jos nyt kotiin palatessa saisi jotain muutakin matskua peliin kun lasketteluvaatteita ja lumisia maisemia.

Seuraavan kerran palaillaan etelämmästä Suomesta. Pysähdytään just huoltoasemalle tankkaamaan ja pian on mun vuoro hypätä ratin taakse!

04/03/2016 FLOPPI HIIHTOREISSU JA MUITA FIILIKSIÄ

Monilta teiltä on tullut viimeaikoina aivan ihanaa kommenttia tänne blogin puolelle, ja kommentointi nyt yleensäkin on aina sellainen asia joka piristää. Tämä blogin kirjoittaminen on täälläkin päässä paljon mukavempaa, kun siellä ruudun toisella puolella tyypit jättää mulle merkin siitä että luettu on, enkä minä täällä ole yksin höpisemässä – kiitos siis siitä! Uutinen tämän blogin muutosta tunnuttiin ottavan myös hyvin vastaan – sitä mä itseasiassa jännitin aika kovasti. Vaikka mä itse olin innostunein fiiliksin ottamassa kyseistä askelta eteenpäin, niin eihän sitä koskaan tiedä onko lukijat yhtälailla näissä tunteissa mukana. Tottakai positiiviset kommentit ja hymynaamat tuo sitä lisäboostia tähän hommaan, onhan se nyt ihan sanomattakin selvää. Tekisi vaan kokoajan olla mieli tarinoimassa tulevan päivän tekstit valmiiksi, ja tämähän on ihan oikeasti kivaa! Voisi siis olla paikallaan nöyrän kiitoksen heitto sinne teille jotka olette näitä juttuja elänyt ”yhdessä” mun kanssa. Enhän mä koskaan siskon touhuja vierestä seuratessa kelannut, että voisin itse olla vuoden tai parin päästä yhtälailla samoissa tilanteissa ja näin pitkällä tämän touhun kanssa. Onhan se nyt mukavaa että iso porukka ihania tyyppejä jaksaa mun höpinöitä lukea vielä vuosienkin jälkeen!

Ja sit toisiin juttuihin. Aiemmassa postauksessa mä kerroinkin yrittäväni pientä hiihtolenkkiä lettutuvalle ja takaisin. Mä pääsin matkaan, ja sadan metrin päästä mut naurettiin kokonaan ulos laduilta. Hiihtoseuran pinna ei siis ollutkaan tarpeeksi pitkä, eikä mukaan oltu varattu tarpeeksi paljoa kärsivällisyyttä. Reissu oli siis ilmeisesti pieni vinkki siitä, että tämän tytön pitäisi harjoitella hiihtämistä useammin kuin kerran kolmessa vuodessa. Tänään olisi uuden yrityksen paikka vähän nuoremmassa – ja näin myös toivottavasti hieman hitaammassa – seurassa, ja viimeinen päivä rinteessä. Huomenna olisi lähtö kotiin päin, ja nyt itseasiassa oma sänky houkuttaa ja paljon! Kun tiedossa on 800 kilsaa autossa istumista, niin tästä päivästä pitää nyt nauttia vähintäänkin niin paljon kuin aiemmista.

Pian siis sukset jalkaan ja lettuhiihtoon!

03/03/2016 NELJÄ KESKIVIIKOLTA

Heippa tyypit!

Yli puolivälissä reissua jo ollaan, ja porukkakin vähentyi aamulla puolella. Osa perheestä lähti jo ajelemaan takaisin Lahden suuntaan, kun taas osa meistä huokasi helpoituksesta, sillä ei parit laskettelupäivät lisää tälle vuodelle haittaa ollenkaan. Olot on paremmat, kelit on paremmat ja urheilun sekä ulkona reippailun myötä untakin tulee palloon jo illan aikaisessa vaiheessa. Pian olisi tarkoitus ottaa hiihtosukset alle ja lähteä katsomaan onko se yläasteella opeteltu hiihtämisen taito vielä tallella. Mä luulisin että mun hiihtoseuralaisen täytyy ottaa mukaan kärsivällisyyttä ja pitkä pinna. Tämän hiihtoreissun jälkeen tarkoitus olisi lähteä viettämään toiseksi viimeinen rinnepäivä joko hymyssäsuin tai mutrusuin. Fiilikset siis varmasti riippuu siitä, onko hiihtämisestä kasvanut oikeasti ihan mukava –  koululiikunnan huonot muistot murtava – muoto liikkua. Toivotaan ainakin näin!

Mulla kävi vähän hassusti mun koneen ja kuvien kanssa, nimittäin unohdin ulkoisen kovalevyn kokonaan kotiin. Kone piippasi täyttä, ja mä olin jo ylibuukkaamassa tätä vanhusta uusilla kuvilla. Jotta nämä kuvat sain koneelle, jouduin samalla poistamaan vähän niitä vanhempia. Leviltä kuvia on siis tulossa vielä hetki, jotta ne varmasti tulisi teiltä jokaiselta pikkuhiljaa korvista ulos! No tarkoitus mun oli kuitenkin kysellä olisiko teillä mitään ehdotuksia siitä, mitä te haluaisitte täällä blogin puolella nähdä kunhan takaisin kotiin päästään? Nyt olisi siis teidän mahdollisuus vaikuttaa vähän sisältöön, jos siis jokin on vaikka jäänyt kaivertamaan mieltä.

01/03/2016 OLD BUT GOLD

Muutama postaus takaperin kävi ilmi, että mukana on roikkumassa lukijoita vielä vuosienkin takaa. Teitä uusia silti löytää tänne sivuille päivittäin – tai näin ainakin tilastot mulle kertoo – joten ajattelin pienen muistelun vuosien taakse olevan ihan paikallaan tähän väliin. Kävin vanhoja postauksia läpi, ja osan kuvat oli Flickristä hävinnyt jo kokonaan. Jotain mä sain kuitenkin ”talteen”, ja tässä vanhimmat kuvat taitaa olla jopa vuodelta 2010 ja 2011. Oli jotenkin jännä itsekin lähteä selailemaan vanhoja tekstejä, vaikkakin suurimpaa osaa teksteistä lueskellessa ja kuvia katsellessa voin jo itsekkin huokaista helpotuksesta, sillä olen mä onneksi tässä vuosien varrella kehittynyt kirjoittamisessa, pukeutumisessa, meikkaamisessa ja ylipäätään kasvanut ihmisenä. Ylemmät kuvat on muistaakseni 2010-2011 aikaa. Vuonna 2010 mä vielä harrastin muodostelmaluistelua ja urheilin kovaan tahtiin. Vietin paljon aikaa kavereiden kanssa, hiukset koki muutoksen punaisista tummiin ja sieltä lähdettiin vaalentamaan. Kunnon blondiin mä en missään vaiheessa päässyt, sillä pian tumma väri oli taas päässä. Mulla on näiltä ajoilta aivan ihania muistoja, ja se oli aikalailla sellaista huoletonta aikaa ilman stressiä tai muuta. Sitten päästään yläasteen viimeiseen vuoteen ja lukion ensimmäiseen. Olin saanut kasvatettua hiuksia jo ihan kunnolla, kunnes sain idean leikata niitä lyhyemmiksi ja värjäillä latvoja vaaleammiksi. Kuvia katsoessa mä huomasin, että yhä useammissa asukuvissa katse on kaikkialle muualle paitsi kameraan. Varmaankin kaikilla on sellainen häpeä-kausi kulmakarvojensa kanssa, ja tämä oli mulle just sellainen! Voivottelen nyt tällä hetkellä sitä, että mulle ei kukaan sanonut niistä yhtään mitään. Tosin jos aivan tarkkoja ollaan, niin ihan varmasti niistä sanottiin, mutta mä en halunnut ottaa sitä kuuleviin korviini. Mä voisin verrata tätä vuotta ehkä monien täysi-ikäisyyden saavuttamiseen. Omalla kohdalla täysi-ikäisyys on sujunut aika rauhassa, mutta jos nuoruudesta pitäisi heittää sellainen villi vuosi, niin tämä oli mulla ”just sitä” aikaa. Näinä aikoina mä vielä etsin itseäni ja omaa tyyliäni.

Olin myös rohkea ja otin ison pelottavan askeleen. Laitoin hakemuksen vaihto-oppilaaksi, ja minut hyväksyttiin. Valitsin maaksi Yhdysvallat, ja sinnehän mä lopulta lähdinkin. Jännityksessä odottelin aluetietoja, ja Maaliskuussa 2014 ne saapui mun sähköpostiin. Pääsin viettämään vuoden Utahissa, ja 2014 kevät menikin hoitaessa asioita kuntoon. 2014 kesä oli ihanaa aikaa! Mä matkustin sekä Kreikkaan että Berliiniin, yleisilme alkoi olla vähän luonnollisempi ja freesimpi, ja olin ihan oikeasti onnellinen. Vietin paljon aikaa perheen ja kavereiden kanssa, pidin läksiäiset ja valmistauduin tulevaan. Muistan tämän kesän olleen todella kiireinen ja tekemistä täynnä. Käytiin hakemassa viisumit, etsimässä tuliaisia, rentoutuduttiin ja nautittiin olosta Suomessa. Sitä tämä kesä oli eikä sitä oikeen voi paremmin enää selittää.

Kesän loppu tosiaan meni matkustellessa, ja vietin aikaa tiheään tahtiin lentokentillä. Rakastan matkustamista yli kaiken, joten toi oli mulle enemmänkin seikkailu kun selviytyminen. No vihdoin sitten pakattiin vuoden kamat kasaan ja otettiin suunnaksi…   New York! Lennettiin pohjoismaiden vaihto-oppilaiden kanssa ensin muutamaksi päiväksi Soft Landing Campille NYCiin. Kierreltiin nähtävyyksiä, shoppailtiin ja pidettiin hauskaa. Meitä myös varoiteltiin kulttuurishokista, joka saattaa iskeä kovasti vasten kasvoja tulevien viikkojen ja kuukausien aikana. Mä pärjäsin onneksi aika helpolla! No tää maailmanmatkaaja hyppäsi seuraavaan lentokoneeseen suuntana Utah – tosin oli mulla välilasku Texasissa. Salt Lake Cityn lentokentällä mulla oli host-perhe odottamassa, ja siitä alkoi mun unelmien vuosi jenkkilässä. Sain kokea aivan hurjasti asioita, matkustin paljon eri osavaltioissa, vietin loman Hawaiilla, sain oikean perheeni pariksi viikoksi mua moikkaamaan ja tutustuin aivan ihaniin ihmisiin! Täällä löytyy Q&A-postaus mun vaihtovuodesta, ja täällä on parit videot jotka siellä kokosin yhteen. Oon myös pian tekemässä kunnon TB-postausta kyseisestä aiheesta, joten jos kiinnostaa niin olkaapi kuulolla.

Otin myös elämäni ensimmäisen tatuoinnin. Halusin jotain kuvaa jolla on merkitys mulle, ja idea kyseisestä kuvasta oli ollut mulla mielessä jo kauan. Täällä vähän tatuointihöpinöitä mun kuvasta.Ja nyt ollaan tässä hetkessä! Takaisin Suomessa, ja asun yhdessä poikaystäväni kanssa. Vaihtovuoden takia lukion toinen vuosi on lopuillaan, ja sen takia tanssin helmikuun puolessa välissä wanhojen tanssit. Elämä hymyilee tällä hetkellä. Paljon on ihania ja jänniä asioita takana, mutta sitäkin enemmän niitä tulee olemaan vielä edessä. Nyt siis nokka kohti tulevaa ja hymyssä suin eteenpäin!