Shirt Shein* / Pants Sisters point / Jacket Cubus / Shoes IvyRevel* / Watch Cluse*

Torstainen olikin sään puolesta vähän liian hyvää ollakseen totta. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalla, hyvällä omatunnolla uskalsi kävellä kuivilla kaduilla nilkat paljastavilla slip-oneilla ja fiilis oli katossa ihan vaan sen takia, että silloin oli pieni mahdollisuus kunnon kevään alkamiseen. Pitkästä aikaa ulkona kävellessä joutui vaatteiden lisäämisen sijaan riisumaan kaulahuivin, aurinkolasit tuli todella tarpeeseen ja sosiaalisenkin median perusteella tyypit eri puolella suomea oli yhtä fiiliksissä kuin itse. Torstain päivällinen oli tarkoitus syödä parvekkeella, mutta lopulta tämä tyttö väsähti ennen keittiöön pääsyä. Täällä on nukuttu pari päivää putkeen, ai mitkä univelat vai? Sadekelit taisi nyt pilata parvekkeen pihvibileet ihan kokonaan, mutta eiköhän näitä keretä viettää vielä vähän lähempänä kesää.

Mulla on tällä hetkellä mielessä blogiin kohdentuen paljon. Tuun piakkoin avaamaan ajatuksia enemmän, mutta ennen tätä musta olisi kiva saada teidän mielipidettä kuuluville. Monet blogit on muuttunut nykypäivänä rempseästä tarinoinnista ammattimaisiin artikkelimaisiin teksteihin ja kuviin. En näe tätä blogimaailman suuntausta yhtään omana, vaikka välillä siloitellumman matskun tuottaminen onkin tosi jees.  Haluaisinkin teiltä sekä risuja että ruusuja just mun blogista, mistä pidätte ja mitä parannettavaa löytyisi. Materiaali mun blogissa tuppaa olemaan mahdollisimman monipuolista ja rehellistä ja just siitä mä tykkään ainakin itse. En näkisi yhtään omana, jos monien muiden blogien tapaan sisältö muistuttaisi enemmän naistenlehtien sivuja. Postausehdotukset on tottakai aina tervetulleita, kysyttiin niitä sitten erikseen tai ei. Niitäkin voitte heittää tänne kommentteihin, jos jokin tietty kiinnostaisi. Ihanaa lauantaita tyypit!

Photos: Jere Viinikainen


Shoes Adidas* / Jacket Cubus / Jeans Sisters Point / Shirt Shein* / Bag &OtherStories

Heippa tyypit! Viikon viimeinen päivä menossa, mutta samalla mä julistaisin tämän viikon parhaaksi päiväksi. Ulkona on mahtava auringonpaiste, viikon aikana on ollut vaikka mitä kivaa tapahtumaa, oon ehtinyt myös rentoutumaan sekä unen että joogan merkeissä, kuuntelemaan Ed Sheeranin uutta albumia (rakkaus!!), ajelemaan Lahden ja pääkaupunkiseudun väliä useampaan kertaan, huolehtimaan hyvinvoinnista, näkemään kavereita pitkästä aikaa ja tekemään kouluhommia. Viikon päästä mä olen taas koulunpenkillä taistelemassa parhaani kirjoituksissa. Puolet on tehty ja puolet vielä edessä. Tulevat viikot on aika ratkaisevia, mutta luotan pärjääväni niissä. Kirjoitusten lisäksi on vielä muutamia muitakin kouluhommia, jotka täytyisi saada pakettiin. Sunnuntait on onneksi niitä varten!

Aurinkoista sunnuntaita kaikille!


Kevään ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset on nyt takana ja mulla on vielä kuukauden päästä muutamat edessä. Pakko sanoa, että nyt jännittää tulevien (mahdollisten) ylioppilasjuhlien puolesta. Toivotaan että kevään kirjoituksissa päästään vähintään samalle tasolle kuin syksyllä. Mun tulevaisuuden suunnitelmat on vielä vähän avoinna, joten kouluihin hakeminen on vielä yksi suuri kysymysmerkki. Ajattelin vaihtovuoden avaavan suunnitelmia edes hiukan, mutta näin jälkeenpäin ajatellen, millä järjellä niin olisi käynyt? Parit ammattivaihtoehdot on mulla mielessä, mutta mikään ei houkuttele niin palavasti. Läheiset on yrittänyt heittää mulle ideoita, mutta se ”kyllä!” ei ainakaa vielä ole tullut vastaan. Pieni tsemppi päälle niin eiköhän tää tästä!

Hullua ajatella, että aikalailla tasan vuosi sitten tanssittiin wanhat. Silloin suunniteltiin kampauksia ja laitettiin kynsiä kuntoon. Tänä vuonna meno on onneksi vähän rennompaa, sillä penkkariasu on pienentämistä vaille valmiina vaatehuoneessa. Lastenpuolen asusta huolimatta pituutta oli tälle 160senttiselle varrelle vähän liikaa, mutta sellaset on onneksi helppo korjata. Keväällä painetaan siis vielä koulun kanssa, mutta viimeaikojen perusteella nämä tulevat kuukaudet tulee menemään nopeasti.

Mä lähden nyt sunnuntaikahveille ja iltapäivästä vähän urheilemaan!IMG_7573 IMG_7595 IMG_7530 IMG_7620IMG_7579IMG_7600-2IMG_7605


Vähän erilaista asukuvaa nyt tarjolla! Asukuvaajat huitelee ties missä toisissa kaupungeissa ja toisilla mantereilla. Mä en ole vieläkään saanut mun Lontoon kolmannen päivän kuvia muistikortilta koneelle talteen ja fiilikset alkaa pikkuhiljaa olemaan aika turhautuneet. Kuvia oli tosiaan puolisentoista tuhatta asukuvista perinteisiin turistikuviin ja maisemaotoksiin. Mulla on uusi muistikortti onneksi jo valmiina, sillä selvää tässä on se, että kuvien näkyessä koneella lentää toi vanha muistikortti kaaressa roskakoriin. No, onneksi on vielä pari ässää hihassa ja kuvat taistellaan esille whatever it takes.

Tuntuu että reissun jälkeen on alkanut saamaan elämää vähän raiteille. Päivittäiselle ruokailulle voi näyttää peukkua ylöspäin, parhaimman päivän saldo on kolmet pesu- ja tiskikoneelliset puhtaaksi, oon taistellut unirytmiä kuntoon ja jättänyt turhia päiväunia pois ja fiilis on muutenkin ollut paljon energisempi. Vaikka tehtävälista olisi vieläkin kilometrin mittainen, olen saanut yksittäisiä kohtia tsempattua ja tehtyä. Kakskymmpisen tytön stressi on jäänyt onneksi jo taaksepäin, eihän tää ookkaan niin paha kuin mä kuvittelin. Elämä jatkuu nyt positiivisin mielin, suunnitelmia tulevaisuudelle alkaa ilmestymään. Kyllä tollaset pienet arjen irtiotot saa mielen piristymään ja paremman tsempin päälle!IMG_4693 IMG_4683 IMG_4694Jacket Shein* / Sweater BikBok / Watch Cluse* / Jeans Levi’s / Shoes Dr.Martens* 


img_3442-2img_3501 img_3476
img_3440-2img_3504img_3494

Kuvat:Elizaveta

Asukuvat tuntuu olevan aika harvinaisia nyt täällä blogin puolella. Muuten huppareissa ja rennoissa vaatteissa ympäriinsä viilettäessä mun oli pakko ikuistaa edes vähän näistä poikkeava asu. Mä olen löytänyt uuden nettikaupan, jonka tarjontaa aina välillä tsekkailen liiankin innoissani. Nettikauppa on nimeltään Boohoo.com! Esimerkiksi monien utelema gaala-asu on sieltä peräisin, niin kuin myös tämän asun neule ja takki. Kaiken lisäksi hullut alennukset vaihtuu siellä aina päivittäin, ja vaatteetkin on laadukkaita. Voisin jossain vaiheessa tehdä pientä esittelyä mitä mä sieltä olen tilaillut kotiin ja vinkata omia lemppareita teillekkin.

Musta tuntuu ettei mun sanallinen arkku ole tällä hetkellä ihan täysissä voimissaan. Viikonloppu ja alkuviikko meni rennoissa tunnelmissa. Näin kavereita, söin hyvin ja itsenäisyyspäivän illan vietin tottakai television ääressä mekkoja arvostellen perinteen mukaan. Nätit mekot oli mun mielestä aika vähissä tänävuonna, mutta kyllä sieltä onneksi muutamat kiinnitti kunnolla huomion. Miesten pukeutumisessa pisimmän korren veti ehdottomasti Robin, vai mitä mieltä te olette? ;-)