Kaupallinen yhteistyö: Bubbleroom

Vaikka meidän kaksion kaappitila pursuaa toinen toistaan ihanempia vaatteita, syyllistyn mä monesti samojen vaatekappaleiden toistokäyttöön. Saattaa kulua viikkokin, kun puen päivittäin päälleni samat housut yhdistäen niiden ympärille todella erilaisia asukokonaisuuksia. Etenkin syys- ja talviaikana takit on kuitenkin mun pukeutumisessa se juttu, joilla tykkään leikitellä aina mahdollisuuksien mukaan.  Viimeaikoina päällä on ollut yhä enemmän hieman näyttävämpiä katseenvangitsijoita ja statement-takkeja.

Tilasin Bubbleroomilta pari viikkoa sitten paketin, jossa oli esimerkiksi kovaan käyttöön tullut leo-takki. Nopeasti laajaa valikoimaa selaillessa ja tilausta tehdessä missasin monta vaatetta, jotka näin jälkeenpäin on jäänyt harmittamaan. Mulle käy nettikauppojen kanssa monesti niin, että löydän heti tilauksen lähdettyä kivoja vaatteita, jotka kummittelee mielessä pidemmänkin aikaa.

Bongailin kesän ja syksyn mittaan useista blogeista postauksia, joissa tietyn vaatekappaleen ympärille oli koottu asuja laidasta laitaan. Ajattelin heittää oman korteni kekoon ja laittaa samaan syssyyn kuvat kolmesta asukokonaisuudesta eri tilanteisiin; rentoon, hieman siistimpään sekä esimerkiksi kauppareissulle.

 

Ensimmäisenä yhdistin näyttävän leo-kuosisen takin rennosti farkkuihin ja neuleeseen. Näin 160 senttisenä olen saanut kuulla siitä, kuinka lyhyet ihmiset ei etenkään voi käyttää löysiä vaatteita sekä ylä- että alaosassa. Culottesien rakastajana ja kireiden vaatteiden vihaajana mä olen rikkonut tätä pukeutumissääntöä tuhat ja yksi kertaa. Onhan se tietysti totta, että tietyt vaatteet imartelee kroppaa aivan eritavalla ja tuo parhaita puolia esille, mutta mä olen aina mielummin ottanut ensin huomioon oman fiiliksen ja kokeillut miltä mun olo tuntuu esimerkiksi ne ei välttämättä niin imartelevat housut jalassa.

Jostain syystä mä tykkään tästä pussimaisesta asukokonaisuudesta paljon ja on mun mielestä kiva, ettei housut, paita eikä takkikaan ole kokonaan musta. Koska lämpötila on laskeutunut jo sen verran alas, niin olen käyttänyt nilkat peittäviä kenkiä. Jostain syystä rikkinäiset housut ei tunnu musta yhtä pahalta kuin se viima nilkoissa, jota pelkästään ajattelemalla saan heti kylmät väreet. Jotta asusta olisi tullut edes yhtään sirompi, olisi kenkävalinnan voinut tehdä toisin mutta hei, jos vedetään överiksi niin vedetään sitten kunnolla!

 

 

Toisena saman takin ympärillä on hieman siistimpi kokomusta asu, jonka normaalien pipojen ja kipparilakkien sijaan viimeistelin baskerilla. En voi sille mitään, että mulle tulee tästä enemmän ja enemmän mieleen mummi, joka on hattunsa kanssa viilettänyt muodin huipulla jo toistakymmentä vuotta.

Poolokaulus, kivat lahjeyksityiskohdat ja kiiltäväpintaiset nilkkurit toimi ainakin omasta mielestä tässä asukokonaisuudessa enkä olisi mitään mennyt muuttamaan näin jälkikäteen. Jos asusta olisi halunnut saada vielä hieman siistimmän, olisi farkut voinut toisaalta vaihtaa siistimpiin nahkahousuihin.

 

 

Viimeisenä todella rento kauppareissun asu, joka iltamyöhäisellä on usein jotain hupparin ja kangashousujen ja yövaatteiden väliltä. Mun mielestä on kiva, kun rennon hupparin yhdistää hieman siistimpään takkiin tai asuun. Näitä yhdistelmiä on näkynyt katukuvassa vaikka ja kuinka paljon ja se on ainakin omasta mielestä ihan sallittua, kunhan kuitenkin mennään hyvän maun rajoissa. En lähtisi näissä vaatteissa illalliselle tai mihinkään muuhunkaan siistimpään tilaisuuteen, mutta normaalit kauppareissut sun muut on kivempi hoitaa kun vaatteet antaa vähän periksi.

 

Mikä postauksen asuista oli sun lemppari?

Olisi myös kiva tietää mitä tykkäätte tämänlaisista postauksista, joissa vaatekappaletta esitellään samassa postauksessa useammassa eri asukokonaisuudessa? Mä olen itse tykännyt katsoa näitä blogeissa ja tekisin mielelläni useamminkin.


 

Aamut on hyvin tasaisesti jakautuneet kahteen ryhmään; toisinaan mä olen herännyt pirteänä auringonpaisteeseen ja toisinaan mä olen aloittanut päiväni siivoamalla kahveja lattialta ja heittämällä peitot ja matot pesukoneeseen. Tämä maanantai on ainakin toistaiseksi alkanut hyvin vaikka aurinko ei paistakaan!

 

 

En ole hetkeen lähtenyt ulos nilkat paljaina vaikkakin tekisi mieli pukea päälle farkut ja tennarit. Kyllä sitä sit ulkona ollessa kiittää että puki nilkkurit eikä viiletä ulkona jalat palellen. Mulla oli muuten yhdessä vaiheessa todella pitkä tauko farkuista, mutta nyt nää on päässyt jalkaan todella useasti.  /  Oltiin pari viikkoa sitten kuvausten jälkeen illallisella Vinkkelissä ja syötiin useamman ruokalajin illallinen. Ruoka oli todella hyvää mutta jälkkäri jäi etenkin mun mieleen. Olin siitä niin innoissani, etten muistanut ottaa siitä kuvaa. Kerrankin näin päin :-D

 

En ole koskaan tykännyt kulkea julkisilla ja mielummin olen aina siirtynyt paikasta toiseen esimerkiksi pyörällä. Kaupunkipyörät ei ole enää käytössä niin pakostakin on pitänyt ottaa spora tai metro edes kerran viikkoon. En edes ymmärrä miten on mahdollista mennä Helsingin metrolla väärään suuntaan, mutta niin mä vaan useamman varmistuksen jälkeen tein.. / Otettiin Luukas yöksi hoitoon lieventämään mun koirakuumetta edes hetkeksi ja tää tyyppi oli enemmän kuin innoissaan kaikesta huomiosta ja herkkuruoasta mitä me sille koko vuorokauden annettiin.

 

 

Oman elämäni barista :-D Oon tykännyt uudesta kahvikoneesta ja maidonvaahdottimesta todella paljon ja välillä olen innostunut tekemään erilaisia makukahveja. Karamelli-vanilja on mun tämän hetken lemppari ja vaikka nämä ei näytäkään ihan ammattilaisen kädenjäljeltä niin hyvää se on ainakin ollut! / Otin hetki sitten pidennykset pois ja kävin kampaajalla ja ripsihuollossa Lahdessa. Annoin Tiialle pienen haasteen, sillä nukahdin niin kampaajan penkkiin kuin pesupaikallekin.  Hyvin hän sai kuitenkin tämän nuokkuvan pään värjättyä.

 

 

Mun huomio kiinnittyy tässä kuvassa ensimmäisenä mun sormiin. Musta ei todellakaan olisi koskaan voinut kuoriutua minkäänlaista käsimallia, mutta odotan vaan millon nämä yliliikkuvat nivelet käy aiheuttamaan mulle enemmänkin haittaa.

 

Olen mukana VitaminWell -bootcampillä ja aloitettiin se pari viikkoa sitten Pilotsissa puhumalla erilaisista mielenlaaduista. Nämä asiat oli olleet mun mielessä jo hetken ja tämä aamun parituntinen auttoi avaamaan omia ajatuksia hieman. Tilat oli ihanan tunnelmalliset ja täynnä kynttilöitä! / Oon tykästynyt niin kovasti tuohon takkiin joka edellisessäkin postauksessa jo näkyi! Se on ollut nyt päällä useampanakin päivänä peräkkäin ja näillänäkymin tulee kyllä olemaan jatkossakin :-D

 

 

Pyörähdettiin Marsaanalla pr-päivien aikoihin ja siellä oli esillä Hemtexin tuotteita. Mä olen tykästynyt erilaisiin koreihin sisustuksessa ja sellaisia löytyy meiltä kotoakin niin pyykkikorina kuin kukkaruukkunakin! / Tehtiin tilausta H&M ja löysin parit bikinit alennuksesta. Kolusin pari kauppaa läpi  uusien bikinien toivossa ennen Kreikan matkaa, sillä kaikki vanhat on jossain purkamattomassa laatikossa muuton jäljiltä. Nyt on onneksi useampikin kiva bikinipari valmiina tulevaan!


 

 

…olen käyttänyt samaa lämmintä takkia päivästä toiseen niin paljon, että se on jo melkein kasvanut muhun kiinni.

…käynyt katsomassa Tuntematon Sotilas -elokuvan ja hemmetti kuinka hyvä se oli! En mä turhaan ollut odottanut viikkoja.

…hukkasin vielä ostoskassissa olleen pipon tällä samalla leffareissulla. Sain onneksi metsästettyä sen seuraavana päivänä takaisin ja pahoittelin poikaystävää kiukkupuuskasta, jonka hän joutui kokea hävinneen hatun vuoksi.

…syönyt todella hyvän illallisen Brondassa, kun oltiin juhlimassa Vero Modan 30v. synttäreitä!

…saanut tästä ravintolaillasta inspiraatiota omankin keittiön kokkailuihin, jotka on viikon aikana ollut tasoa einespinaattiletut ja monta kiloa hedelmiä.

 

…iloitsin Spotifyn sähköpostista, jonka avulla sain ostettua ennakkomyyntiin tulleet liput Kygon helmikuiselle keikalle. Kun tieto keikasta tuli, valmistelin jo itseäni siihen faktaan, ettei helmikuussa rahatilanne ole välttämättä parhaimmillaan. Veronpalautusten, tulevien synttäreiden ja ihan vaan artistin nojalla mä klikkasin liput ostoskoriin ja nyt on fiilistelty soittolistaa useamman kerran läpi. Hyvä päätös!

…saatiin päätettyä tulevan matkan pysähdykset yhteisymmärryksessä. Ostettiin menopaluu-lennot kuukauden matkalle jo jokin aika sitten ja ollaan lykätty tarkempaa suunnittelua tähän asti. Lähtöön on alle 6 viikkoa, joten ehkä ihan hyväkin jo pikkuhiljaa tietää missä me esimerkiksi joulu ja uusivuosi tullaan viettämään.

…jatkoin Greyn Anatomian katsomista neljännentoista kauden ilmestyttyä ja mä olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei parempaa tv-sarjaa löydy. Satoja jaksoja niin jännää sairaaladraamaa, että mä vuodatan vuorotellen ilon ja surun kyyneleitä.

…vietin halloweeniä Sleeping beautynä, sillä uni on maistunut mulle erittäin hyvin.  Skippasin suosiolla  lähes kaikki blogibileet ja kissanristiäiset kun energia ei yksinkertaisesti riitä edes vuorokauden nukkumisen jälkeen. Oliskohan aika käydä tutkituttamassa ne kilpirauhasarvot?

…tein kattilassa popcornia herkkuhimon iskiessä. Miten mä pystyn enää edes syömään mikropoppareita???

 

…tein suunnitelmia viikonlopuksi kavereiden kanssa enkä malta odottaa illan pitsatreffejä Liisan kanssa.

…olen harkinnut useampaan kertaan pientä visiittiä Tukholmaan, kun matkan saisi alkuviikoksi naurettavalla 2,5€ hinnalla. Reissu ei rahallisesti rokottaisi lompakkoa yhtä (tai puolikasta) takeaway-lounasta enempää, mutta toisaalta olisi kiva myös viettää aikaa ihan vain kotona.

…mulkoilin vastapäiseen toimistorakennukseen kun tyypit tuijotti työnteon lomassa hieman liian innokkaasti meidän asuntoihin. Joojoo ymmärrän, telkkarista pyöri jännä jakso Leijonanluolaa mutta ensin työ ja sit vasta huvit pliiiiiiiis.

Pieruverkkareissa hengailua, pakollisia kauppareissuja, nostalgisten pleikka 2 pelien pelaamista, lähes päivittäisiä vierailuja postiin, tietokoneettomia päiviä, alennusvispipuuroannoksia, paljon päässä pyöriviä asioita, työtapaamisia ja pitkiä yöunia. Kaikesta huolimatta toivotan teille ihanaa perjantaita!

Miten teidän marraskuu on lähtenyt käyntiin?


Yhteistyössä: Ellos

Kuljin päiväkodissa isosiskon perässä yhtenä häntänä. Kuiskin hänelle kotivideoita kuvatessa omia repliikkejä ja vuorosanoja, pukeuduttiin matchaaviin vaatteisiin, olin kolmantena pyöränä hänen ja hänen kavereiden leikeissä, kehiteltiin omia muotinäytöksiä, allekirjoitettiin huoneenluovutussopimuksia ja hän toimi mun kotikampaajana vuosien ajan. Mä hoidin täydellisesti tehtäväni ärsyttävänä vaatteita lainaavana pikkusiskona ja kotona asuessa kinaa syntyi pienistä ja turhista jutuista. Rehellisesti sanottuna riidat ei loppuneet edes siihen, kun toinen muutti pois saman katon alta.

Siinä vaiheessa kun alettiin vuoroitellen viettää jouluja pois kotoa eikä yhtäkkiä toinen ollutkaan siellä  muun perheen kanssa muuttui ääni kellossa. Hän vietti joulun Oulussa, mä vietin joulun Jenkeissä, hän  matkusti Aasiaan ja tätä näyttää jatkuvan myös tulevat joulun pyhät.  Meillä on lisäksi kaksi nuorempaa siskoa, joten kotona ei poissaoloista huolimatta ole ollut hiljaista.

Muutin puoli vuotta sitten Helsinkiin ja asutaan siskon kanssa vihdoin  samassa kaupungissa. Ollaan vietetty paljon aikaa yhdessä, käyty lounaalla ja nähty hyvässä sovussa, niinkuin vanhemmatkin nuorempana arveli, niin vanhetessa niitä siskoja osaa arvostaa aivan eri tavalla.

Ollaan kasvettu niin, että leikkikaveri on aina lähellä. Avun kysyminen siskolta on joissain tilanteissa huomattavasti helpompaa kuin avun kysyminen kaverilta. Lounasseura on nykyään yhden sporamatkan päässä ja mikä parasta; tehdään molemmat samaa työtä joten apua ja ideoita on hyvä saada siskolta, joka ymmärtää mistä on kyse. Ollaan kuluneiden kuukausien aikana saatu kuulla kerta toisensa jälkeen kyselyitä  siitä, ollaanko kaksosia (jota näitä kuvia katsoessa ihmettelen kovasti…ehkä sitä ei sit itse näe samalla tavalla mitä toinen näkee).

 

 

Helsingin keskustassa asuessa ulkoilu ja lenkkeily tuntuu olevan aika vähäisellä. Mä olen ottanut siskon koiran hoitoon aina erittäin mielelläni, sillä sen kanssa tulee ulkoiltua aivan eritavalla. Tämä pikkukamu voisi viettää aikaa ulkona lähes aamusta iltaan ja kysyin viimeviikolla jos voisin lähteä heidän kanssa pidemmälle lenkille luontoon. Puettiin hyvin päälle, vietettiin useampi tunti metsässä kulkien, Luka juoksi innoissaan ympäriinsä.

Vaikka mäkin monesti valitan kylmyydestä, niin ulkona liikkuminen pienen pakkasen piristämänä on ihanaa kun keuhkot täyttyy raikkaasta ilmasta. Kirpeä keli ei haitannut, kun päällä oli tuulihousut, lämpöset toppatakit ja nilkat peittävät ulkoilukengät. Nautin tosta niin paljon, että lupauduin mukaan vaikka viikoittain!

Pienimmätkin stressinpoikaset saa kadotettua sen parituntisen ajaksi, olin peruuttanut loppupäivän menot jotta kellosta ei tarvitsisi huolehtia ja oli ihanaa olla rauhassa luonnonhelmassa kun viettää päiviä toisensa jälkeen kaupungin melussa.

 

Musta takki: Áhkká Dalve W Parka Valkoinen takki: Áhkká Renata Str. untuvatakki

Mulla on jokainen syksy ongelma; käytän paksuja talvitakkeja jo +5 asteen ilmoilla ja palelen talvella kirpeämpien pakkasten saapuessa. Sain valita Elloksen sivuilta Áhkká-merkkisiä takkeja ja posti toi parin päivän päästä ovelle pari lämmintä talvitakkia, jotka tänäkin vuonna joutui käyttöön jo lokakuussa. Pysyttiin metsälenkillä lämpösinä ja on muuten ollut hyvä, kun näillä räntäkeleillä untuvatakissa on vettä hylkivä pinnoite! Saa nähdä joudunko mä pysyä keskitalvella sisätiloissa, vai löydänkö mä vielä näitäkin paksumman takin, jonka avulla en joudu tärisemään astuessa ovesta ulos. :-D


 

Käsimatkatavaroiden kanssa matkustaminen on mun mielestä huomattavasti mieluisampaa puuhaa kuin ruumalaukun kanssa. Mukaan mahtuu tarpeeksi tavaraa, muttei valikoima ole liian suuri asukriiseille. Tottakai matkan pituudella ja kohteella on väliä, mutta viikon etelänreissulla tai pitkän viikonlopun mittaisella kaupunkilomalla pienemmällä laukulla pärjää paremmin kuin hyvin.

Kun mä kirjoitin postauksen halvoista lennoista niin kerroin, että ylimääräisestä ruumalaukusta on usein turha maksaa. Sain kysymyksiä esimerkiksi kosmetiikasta, sillä carry on -laukun  nesteet täytyy olla alle 100ml ja mahtua siihen rasittavaan minigrip-pussiin. Suomessa näiden nesterajoitusten kanssa ollaan tarkkoja, mutta useilla lentokentillä nestepakkauksien määrä on virkailijalle ollut aivan se ja sama. Mun jokapäiväiset kosmetiikkatuotteet ei muutenkaan vie paljoa tilaa ja nestemäisiä purnukoita siellä on lähinnä cc-voide, hiusöljy, kasvo- ja vartalorasva sekä meikinpuhdistustuote.

Etelään matkustaessa pakkaaminen on tottakai helpompaa, kun mukaan otettavat vaatteet on huomattavasti kevyempiä. Pakkausta ja vaatekriiseilyä helpottaa ehdottomasti se, että pakatessa päättää asut etukäteen valmiiksi ja ottaa mukaan vaan niitä vaatteita, mitä pystyy helposti yhdistää keskenään.

 

 

 

Mulla oli kreikassa mukana pieni muovipussillinen kosmetiikkaa, vaatteet katsottuna jokaiselle päivälle, kolme paria kenkiä (joista yhdet oli ainoastaan käytössä) ja matkustusasuksi valitsin pitkät housut, hupparin ja farkkutakin, joista oli hyötyä Kreikan viileämmissä öissä. Puolet matkalaukun vaatteista päätyi käyttättöminä takaisin Suomeen päin..

Rantalomalle tuskin kannattaa pakata kokonaista meikkiarsenaalia mukaan, vaan itsellä oli rasvojen lisäksi highlighter, bronzer sekä muutama luottohuulipuna, joilla sai meikkaamattomiinkin kasvoihin tehtyä nätin viimeistellyn ilmeen aikaiseksi. Mun tilannetta helpottaa ripsienpidennykset sekä microblading-kulmat, mutta koin pärjääväni noilla kosmetiikoilla erinomaisesti.

Palan helposti, joten mulla täytyy aina olla hyvä aurinkorasva matkassa. Otin mukaan Algamariksen SPF 30 rasvan*, orgaanisen beetakaroteenia sisältävän Huile de carotte -porkkanaöljyn* sekä Dr.Hauschkan kosteusvoiteen*, jonka tuoksusta mulle tulee nyt automaattisesti reissun jälkeen mieleen etelä :-D Kannattaa karsia kosmetiikka mahdollisimman minimiin jos vaan mahdollista! Olin vaihtanut reissun ajaksi mun normaalin cc-voiteen Originsin voiteeseen, jossa on suojakerroin 40. Kaupunkilomalla mulle luultavasti riittäisi cc-voide, aurinkopuuteri, highlighter, kasvorasva sekä meikinpuhdistusaine. Kasvorasvojen lisäksi mulla on ollut mukana Hoian vartalovaahto ja meikinpoistoöljy, jotka pienen kokonsa vuoksi on hyviä mukaan reissulle.

 

 

 

Jos kyseessä on rantaloma, niin mä monesti panostan mukaan otettaviin mekkoihin. Niissä on mukava olla kuumemmallakin säällä eikä ne vie matkalaukussa paljoakaan tilaa. Kaupunkilomilla kannattaa taas panostaa takkeihin, jos tiedossa on yhtään viileämpi ilma.  Useamman takin raahaaminen vie tottakai tilaa, mutta annan niille mieluusti tilaa jotta asut poikkeaa hieman toisistaan.

Tämän lisäksi on mun mielestä hyvä ottaa niin tennarit kuin siistimmätkin kengät. Reissuissa tulee yleensä käveltyä normaalia enemmän, joten ei kannata tehdä sitä virhettä, että ottaa mukaan uudet kengät, joita ei ole vielä sisäänajettu. Monesti matkustan tennareissa tai lenkkareissa ja laukussa odottaa sandaalit tai simppelit korot.

Ehdottomasti painavimmat asiat mun reissulaukussa on aina elektroniikkavehkeet, sillä  vähintään yhden kameran, kolmen objektiivin, tietokoneen ja latureiden pakkaamiseen laukkuun saa upotettua helposti monen monta kiloa.

1 huppari, 1 farkkutakki, lenkkarit, 2 sandaalit, pitkät housut, 5 mekkoa, 7 paria bikinejä, kosmetiikkaa, 3 huulipunaa, 2 hiuspantaa, 1 rento kauluspaita, pitkähihanen trikoopaita sekä trikooshortsit, valkoiset farkkushortsit, 5 aurinkolasit, alusvaatteita, iso verkkokassi rannalle sekä edellä mainitut elektroniikkavehkeet. Jos mä en kamalasti valehtele, niin tässä oli matkalaukun sisältö yhden viikon matkalle. Periltä saa yleensä hommattua kaiken, jos jotain jäi kotiin. Mulla on aina pinsetit meikkipussissa, eikä mulle olla vielä kertaakaan mainittu asiasta turvatarkastuksessa.

 

Jos teille jäi jotain kysyttävää tai toivotte mun avaavan jotain tiettyä aihetta vielä lisää, niin laittakaa ihmeessä kommenttia :-)

*Tuotteet saatu Life.fi